Printable Version Kirja, joka matkusti maailman ympäri
Erittäin tärkeä kirja, joka yhdisti SOS-lastenkyliä maailman eri puolilla, on päättänyt maailmanympärimatkansa. Kirjan matka maailman ympäri kesti vuoden, jonka aikana FedEx kuljetti kirjaa kaikkiaan kahdentoista SOS-lastenkylän välillä yhdeksästä maasta toiseen.
SOS-lastenkylien toiminnasta vastaava SOS Children -hyväntekeväisyysorganisaatio on omistautunut orpojen, vähäosaisten ja kodittomien lasten asialle. Lapset ovat itse täyttäneet kirjan runoilla, tarinoilla ja kuvilla. Kirjan avulla lapset ovat kommunikoineet keskenään tekemisistään ja saavutuksistaan.
FedEx kuljetti kirjan Argentiinaan, Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Intiaan, Ranskaan, Puolaan, Tšekin tasavaltaan, Itävaltaan ja lopulta takaisin Saksaan, josta sen matka alkoi.
FedEx on tukenut SOS-lastenkyliä vuodesta 2005 alkaen. ”FedEx tiedostaa yhteiskuntavastuunsa ja haluaa käyttää asiantuntemustaan hyvään tarkoitukseen”, sanoo FedExin Keski- ja Itä-Euroopan toiminnasta vastaava Bernhard Schloemer.
Kirjaprojektin lisäksi FedEx lahjoitti SOS Children -organisaatiolle yhteensä 114 600 euroa rahoittamaan tulevaa toimintaa lasten hyväksi. Valmiin kirjan luovuttamista SOS-lastenkylille juhlistettiin Münchenin lentokentällä järjestetyssä juhlassa, johon kutsuttiin FedExin asiakkaita ja työntekijöitä perheineen sekä noin 40 lasta Ammerseen SOS-lastenkylästä ja muista SOS-lastenkylistä. Juhlaan osallistui kaikkiaan noin 100 henkeä.
Lisätietoja, kampanjaan liittyviä kuvia ja lisätietoja kirjan reitistä on osoitteessa www.fedexforkids.com (englanniksi tai saksaksi).

