Joulukuu 2015

  • FedEx tarjoaa apuaan Euroopan pakolaiskriisin aikana

FedEx tarjoaa apuaan Euroopan pakolaiskriisin aikana

Jaa tämä sivu:

Eurooppa on yhtä ainutlaatuinen kulttuurillisesti kuin se on maantieteellisestikin, ja FedExin tiimiläisten kokoonpano Euroopassa ei ole poikkeus tästä. Tämän monimuotoisuuden ansiota on yhteinen arvostus kulttuurien eroavaisuuksille sekä tahto tehdä yhteistyötä niissä yhteisöissä, joissa elämme ja työskentelemme.

Me FedExillä koemme velvollisuudeksemme osallistua tähän kriisiin, jonka Punaisen Ristin yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) on arvioinut johtaneen yli 744,000 pakolaisen ja siirtolaisen saapumiseen Eurooppaan vuoden 2015 alusta lähtien. Globaali verkostomme palvelee yli 50 maassa Euroopassa ja Lähi-idässä yhdessä yli 16 000 alueellisen tiimiläisemme voimin. On selvää, että kriisin kehittyessä se tulee koskettamaan jokaista heistä ja heidän perheitään jollakin tavalla.

Tästä syystä FedEx lupasi syyskuun lopussa miljoonan dollarin avustuksen vastatoimena kriisille. Tämä summa tulee auttamaan seuraavan kahden vuoden ajan IFRC:ia ja Punaisen Puolikuun yhdistyksiä, joiden jäsenet työskentelevät etulinjassa Italiassa, Kreikassa, Itävallassa, Serbiassa ja Makedoniassa sekä monissa muissa maissa. FedEx on toimittanut 24 lavallista elintärkeitä lääketarvikkeita Ateenaan International Medical Corps -avustusjärjestölle, joka tarjoaa hätäterveydenhuoltoa niille, jotka saapuvat Kreikan saarille. Jatkamme keskusteluja muiden Euroopan avustusjärjestöjen kanssa siitä, missä resursseistamme olisi suurin hyöty jatkossa.

FedEx on globaali yritys, joka on sitoutunut palvelemaan paikallisia yhteisöjä Euroopassa ja sen ulkopuolella. Yhdessä kumppaniyritystemme kanssa olemme sitoutuneet sekä tarjoamaan helpotusta tämänhetkisessä kriisissä että tukemaan ja kehittämään Eurooppaa ja sen monimuotoisia kansakuntia pidemmällä tähtäimellä. Katso lisätietoja mitä kaikkea teemme auttaaksemme.

Edellinen artikkeli

Siirry

Takaisin etusivulle

Siirry

Seuraava artikkeli

Siirry