Tammikuu 2015

  • 5 good reasons to choose FedEx Healthcare Solutions

Kehitä vientiliiketoimintaasi Euroopassa

Share this page:

Ilmassa on monia merkkejä siitä, että Euroopan talous on todellakin matkalla kohti parempaa huomista.

Katso esimerkiksi seuraavia tilastoja:

  • Taloudellinen tuottavuus jatkaa kasvuaan Isossa-Britanniassa valmistavan teollisuuden vahvistuessa 2% vuoteen 2013 verrattuna;
  • Espanjan kokonaistyöllisyys on korkeimmalla tasollaan sitten finanssikriisin alun 2008;

EU:n kansainvälinen kaupankäynti jatkaa kasvuaan globaalisti, mistä ohessa kaksi esimerkkiä:

  • EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kaupankäynti kasvoi vuonna 2013 787 miljardiin dollariin, joka on kaksinkertainen määrä vuoden 2000 tasoon verrattuna
  • Kiina ja EU muodostavat toiseksi suurimman taloudellisen kumppanuuden maailmassa. Kiina on selvästi EU:n suurin tuontimaa, ja EU:n vientimäärä Kiinaan on lähes kaksinkertaistunut viiden viime vuoden aikana nousten 148 miljardiin euroon vuonna 2013.

Me FedExillä olemme investoineet läpi koko taloudellisen taantuman ja olemme vahvemmassa asemassa kuin koskaan tukemaan yrityksesi kasvua.

Viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana olemme kaksinkertaistaneet toimipaikkojemme määrän. Yrityskaupoilla hankkimamme Opek (nyt FedEx Express Puola) ja Tatex (nyt FedEx Express Ranska) ovat antaneet meille vahvan paikallisen aseman molemmissa maissa. Nämä yritysostot ovat kasvattaneet kuljetuskalustoamme 2 500 ajoneuvon verran ja tuoneet yli 3 600 uutta jäsentä tiimiimme. Tarjoamme nyt palveluitamme paikallisesti 13 Euroopan maassa. Tämän ansiosta olemme lähempänä sinua ja pystymme mahdollistamaan pääsyn 95 % maailman BKT:stä vastaaville alueille 72 tunnin aikana.

Espanja on tästä kaikista parhain esimerkki. Maassa toimivat yritykset ovat kyenneet kontrolloimaan tuotantokustannuksiaan samalla kun ne ovat joutuneet hakemaan kasvua ulkomaisilta markkinoilta. Me huomasimme tämän trendin espanjalaisissa asiakkaissamme ja lisäsimme paikallista kapasiteettiamme Espanjassa avaamalla 8 uutta toimipaikkaa, jotka tarjosivat paikallista osaamista sekä pääsyn globaaleille markkinoille FedExin 220 maata ja aluetta kattavan verkoston avulla. Hyvä esimerkki espanjalaisesta pk-yrityksestä, joka liittyi osaksi globaalia verkostoamme on Bilbaosta kotoisin oleva korkealuokkainen sisustusyritys "Gaston Y Daniela" (klikkaa katsoaksesi videon). Tämä alkujaan 1800-luvulla perustettu perinteinen perheyhtiö halusi kasvattaa toimintaansa Espanjan ulkopuolella ja päästä Lähi-Idän ja Aasian markkinoille. Tänä päivänä yhtiö toimittaa tuotteitaan yli 40 maahan eri puolille maailmaa avustettuamme heitä lähetystoiminnoissa ja hyödynnettyämme paikallistuntemustamme.

Toinen erinomainen esimerkki siitä, miten olemme auttaneet asiakastamme luomaan osa-aikaisesta harrastuksesta kansainvälistä liiketoimintaa on 2002 perustettu saksalainen rekisterikilpien valmistaja "GermanPlates" (klikkaa katsoaksesi videon). FedEx tarjosi yhtiön perustajalle Christian Kleinschmidtille erilaisia työkaluja lähetysten seurannasta ja tulosteista käyttäjäystävällisiin tullausratkaisuihin globaaleille markkinoille pääsyä varten.

Kasvumme Euroopassa ei olisi voinut olla juuri paremmin ajoitettu: vuoden 2011 jälkeen avasimme 100. uuden toimipaikkamme juuri samaan aikaan positiivisten talousuutisten julkaisun kanssa. Olemme siis valmiina auttamaan ja tukemaan sinua uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisessa Euroopassa ja eri puolilla maailmaa.

Miten voisimme auttaa sinua pääsemään globaaleille markkinoille? Keskustele asiantuntijoidemme kanssa vientihankkeistasi suoraan XXXXX

Edellinen artikkeli

Siirry

Takaisin etusivulle

Siirry

Seuraava artikkeli

Siirry