Kuljetusehdot


TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Näissä kuljetusehdoissa SULJETAAN POIS FedExin ja sen työntekijöiden tai edustajien VASTUUVELVOLLISUUS tietyissä olosuhteissa ilmenevistä menetyksistä, vahingoista ja viivytyksistä, VASTUUVELVOLLISUUS RAJOITETAAN mainittuihin summiin, kun vastuuvelvollisuus hyväksytään, ja VAADITAAN VALITUSTEN TEKEMISTÄ tiukkojen aikarajojen kuluessa. Lähettäjien on pantava nämä ehdot tarkkaan merkille ja hankittava vakuutusturva etujensa suojelemiseksi.

Lähetyksiin sovelletaan paikallisia hintoja ja lähetyksen hyväksyneen FedExin tytäryhtiön tai haaran tai riippumattoman alihankkijan ehtoja.

FEDERAL EXPRESSIN EUROOPPAA, LÄHI-ITÄÄ, INTIAA JA AFRIKKAA KOSKEVAT KULJETUSEHDOT (voimassa 6. elokuuta 2012 alkaen, päivitetty 6. joulukuuta 2013)

1. SOVELTAMISALA

1.1 Näitä ehtoja sovelletaan lähetysten kuljettamiseen valituista Euroopan, Lähi-idän, Intian ja Afrikan maista (“EMEA”) sekä niiden välillä ja valittujen EMEA-alueen maiden määrätyistä toimipaikoista sekä tällaisten toimipaikkojen välillä, seuraavia FedExin palveluita tai palvelumahdollisuuksia käyttäen (mikäli käytettävissä): FedEx Europe First, FedEx International Next Flight, FedEx International First, FedEx International Priority, FedEx International Priority Freight, FedEx International Priority Plus, FedEx International Broker Select, FedEx International Priority DirectDistribution, FedEx International Economy, FedEx International Economy Freight, FedEx International MailService, FedEx 1Day Freight, FedEx Priority Overnight ja FedEx Standard Overnight. FedEx saattaa muuttaa aika ajoin tarjoamiaan palveluita. Asiakkaita voidaan informoida pyynnöstä alueista, jotka kuuluvat FedExin palveluiden piiriin. Nämä ehdot eivät koske Ison-Britannian ja Intian sisäisiä lähetyksiä. Niitä koskevat erilliset kuljetusehdot. Katso www.fedex.com/ukservices/services/terms.html saadaksesi lisätietoa Ison-Britannian sisäisiä kuljetuksia koskevista kuljetusehdoista ja www.fedex.com/in/domestic/services/terms/ saadaksesi lisätietoa Intian sisäisiä kuljetuksia koskevista kuljetusehdoista (huomaa: fedex.com-sovellusten URL:t saattavat muuttua). EMEA-alueen ulkopuolelta liikkeelle lähteviä EMEA-alueelle tai muihin kansainvälisiin kohteisiin suuntautuvia lähetyksiä koskevat paikalliset tariffit sekä FedExin tytäryhtiön tai haaran tai lähetyksen hyväksyneen riippumattoman alihankkijan kuljetusehdot. FedEx Global Returns -palautuspalvelua käyttäen palautettuja lähetyksiä koskevat sen maan kuljetusehdot, josta lähetys palautetaan. Tällaisten palveluiden ehdot saattavat vaihdella maasta toiseen. Jos tarvitset lisätietoja, katso fedex.com/globalreturns tai ota yhteys asiakaspalveluun.

1.2 Ilmateitse kuljetettavia lähetyksiä koskee 12. lokakuuta 1929 päivätty Varsovan sopimus sekä sen Haagin 28. syyskuuta 1955 päivätyn pöytäkirjan mukainen korjattu versio sekä kaikki myöhemmät sovellettavat pöytäkirjat tai 28. toukokuuta 1999 päivätty Montrealin yleissopimus ja sen kaikki myöhemmät sovellettavat pöytäkirjat sekä 18. syyskuuta 1961 päivätty Guadalajaran yleissopimus. Osittain tai kokonaan tiekuljetuksina toteutettavia lähetyksiä (joko erillisestä sopimuksesta tai muuten) maihin tai maista, jotka ovat tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävän rahtisopimuksen yleissopimuksen osapuolia, koskevat tämän sopimuksen mukaiset ehdot. Saman maan sisällä yhdestä sijaintipaikasta toiseen kuljetettavia lähetyksiä koskevat kyseisen maan lakien mukaiset velvoittavat määräykset.

1.3 Nämä ehdot syrjäyttävät kaikki sellaiset aikaisemmin julkaistut FedExin palveluita koskevat ehdot, joihin ne viittaavat. FedEx pidättää oikeuden muunnella, korjata, muuttaa tai täydentää näitä ehtoja yksipuolisesti ilman ennakkoilmoitusta. Nämä ehdot on julkaistu sekä painettuina että sähköisessä muodossa osoitteessa www.fedex.com. Sähköinen versio osoitteessa www.fedex.com on sitova. Nämä ehdot täydentävät ja tarkentavat (lento)rahtikirjan takaosassa ilmoitettuja yleisiä kuljetusehtoja. Mikäli näiden ehtojen ja jonkin FedExin (lento)rahtikirjan, ilmoituksen, osoitetarran tai muun kuljetusasiakirjan välillä esiintyy ristiriitoja, on näitä ehtoja pidettävä ensisijaisina, sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa Varsovan tai Montrealin yleissopimuksen ja niiden vastaavien myöhempien pöytäkirjojen kansainvälisiä kuljetuksia koskevia velvoitteita säätelevien sitovien määräysten eivätkä muiden sovellettavien sopimusten tai tariffien kanssa. Saman maan eri sijaintipaikkojen välillä toteutettaviin kuljetuksiin sovelletaan kyseisen maan lakien mukaisia, kuljetuksiin liittyviä velvoitteita sääteleviä määräyksiä.

1.4 Nämä ehdot (termin sisältäessä kaikki sopimukset ja yleissopimukset, joihin näissä ehdoissa on nimenomaisesti viitattu) edustavat koko osapuolten välillä solmittua sopimusta ja kuten kohdassa 1.3 on ilmoitettu, ne ovat ensisijaiset kaikkiin muihin ehtoihin nähden, niin kirjallisiin kuin suullisiinkin, sulkien ne pois ja syrjäyttäen ne, samantekevää missä tällaisia ehtoja ilmenee tai laaditaan, erityisesti lähettäjän yrittäessä ottaa käyttöön muita ehtoja tai mitä tahansa kirjallisia tai suullisia näitä ehtoja koskevia väittämiä. Lähettäjä vahvistaa olevansa nojautumatta mihinkään muihin ehtoihin, takuisiin tai sitoumuksiin tähän sopimukseen sisältyvien palveluiden käyttöön liittyen tai olevansa vaatimatta sellaisia.

1.5 Näitä ehtoja ei saa kumota tai muuttaa eikä niihin saa lisätä mitään ilman nimenomaista kirjallista sopimusta lähettäjän ja sellaisen FedExin edustajan välillä, jolla on nimenomainen kirjallinen valtuutus tehdä näin.

1.6 Lähettäjän tai sen työntekijän, henkilöstön jäsenen tai edustajan allekirjoitus (lento)rahtikirjassa on sitova.

2. MÄÄRITELMÄT

“Ehdoilla” tarkoitetaan näitä kuljetusehtoja käsitteen sisältäessä myös kaikki sopimukset, lait ja yleissopimukset, joihin näissä ehdoissa nimenomaisesti viitataan, kuten myös kaikki FedExin aika ajoin suorittamat päivitykset.

Käsitteellä “FedEx” tarkoitetaan Federal Express Corporation -yhtiötä, sen tytäryhtiöitä tai haaroja, niiden kulloisiakin työntekijöitä ja edustajia sekä riippumattomia alihankkijoita. Kuljetussopimus syntyy sen FedExin tytäryhtiön, haaran tai riippumattoman alihankkijan kanssa, joka ottaa lähetyksen vastaan lähettäjältä.

Käsitteillä “FedEx 1Day Freight, FedEx Priority Overnight ja FedEx Standard Overnight Shipments” viitataan maansisäisiin kuljetuksiin valituissa EMEA-alueen maissa sekä lähettäjän että vastaanottajan ollessa samassa maassa.

"Lähettäjällä” tarkoitetaan henkilöä (luonnollista tai oikeushenkilöä), jonka nimi on merkitty (lento)rahtikirjaan lähettäjäksi.

"Vastaanottaja” tai "saaja" on henkilö, jonka nimi on merkitty (lento)rahtikirjaan vastaanottajaksi

"Paketilla" tarkoitetaan mitä tahansa yksittäistä pakettia tai kappaletta, jonka FedEx on hyväksynyt lähetettäväksi, mukaan lukien kaikki sellaiset lähetykset, jotka lähettäjä on luovuttanut käyttäen FedExin automatisoituja järjestelmiä, mittareita, ilmoituksia tai (lento)rahtikirjoja.

"Lähetys" merkitsee yhtä tai useampaa kappaletta, joko pakettia tai rahtia, jota kuljetetaan yhteen (lento)rahtikirjaan merkittynä.

"(Lento)rahtikirjalla" tarkoitetaan mitä tahansa lähetysasiakirjaa, ilmoitusta, osoitetarraa, leimaa, sähköistä merkintää tai vastaavaa FedExin kuljetusjärjestelmässä käytettävää menetelmää.

"Kuljetusmaksuilla" tarkoitetaan kaikkia palkkioita, maksuja ja summia, jotka FedEx veloittaa lähetyksen kuljettamisesta näiden ehtojen tai minkä tahansa myöhemmin määrättyjen ehtojen tai maksujen mukaisesti. Kuljetusmaksuihin eivät sisälly muut mahdollisesti perittävät palkkiot tai maksut, kuten (mutta ei ainoastaan) ilmoitetusta arvosta seuraavat maksut, erikoiskäsittelymaksut, tullimaksut, verot ja lisämaksut.

"Työpäivällä" tarkoitetaan mitä tahansa päivää, jona kyseessä olevan lähetysmaan tai -alueen tai kyseessä olevan määränpäämaan tai -alueen liikeyritykset ovat auki ja harjoittavat liiketoimintaa. Työpäivissä ja lomissa saattaa esiintyä eroja eri määränpäämaiden tai -alueiden välillä. Asiakkaiden tulee ottaa yhteys FedExiin, jotta saataisiin selvitettyä, onko tällä vaikutusta toimitusaikalupauksiin.

“Maksuilla” tarkoitetaan näiden ehtojen mukaisesti kuljetettavista lähetyksistä veloitettavia tai perittäviä kuljetusmaksuja ja kaikkia muitakin maksuja tai lisämaksuja, mukaan lukien, mutta ei ainoastaan, lisämaksut, ilmoitetusta arvosta seuraavat maksut, erikoiskäsittelymaksut ja muut näissä ehdoissa tai mahdollisissa päivitetyissä ehdoissa selostetut lisämaksut ja mahdollisesti veloitettavat tullimaksut ja verot sekä muut FedExille lähetyksen kuljettamisesta kohtuudella aiheutuvat kustannukset.

“Kuljetuksen ilmoitettu arvo” merkitsee lähettäjän (lento)rahtikirjassa ilmoittamaa arvoa, jos sellainen on ilmoitettu, joka määrää FedExin korkeimman mahdollisen paketin kuljetukseen liittyvän vastuun.

“Tullille ilmoitettu arvo” merkitsee lähetyksen sisällön myyntihintaa tai jälleenhankintakustannuksia, siten kuin ne on merkitty tulliselvitystarkoituksia varten.

“Toimitusaikasitoumuksella” tarkoitetaan FedEx-palvelun julkaisemaa toimitussitoumusta tai asiakaspalvelun kyseiselle lähetykselle ilmoittamaa toimitussitoumusta, joka huomioi lähetettävän hyödykkeen laadun, lähetyspäivämäärän, määränpään, lähetyksen painon ja lähetyksen arvon.

“FedEx-tilin numero” tai “FedEx-tili” merkitsevät FedExin asiakkaalle antamaa numeroa, joka takaa, että FedEX-järjestelmä laskee tilin tapahtumat yhteen ja että maksajaa laskutetaan asianmukaisesti.

“Euroopan sisäisillä lähetyksillä” tarkoitetaan Euroopan sisäisiä, valittujen maiden välisiä lähetyksiä FedExin aika ajoin sivustolla www.fedex.com määrittämällä tavalla.

”B2C-lähetykset” tarkoittavat kaupallisen sopimuksen mukaisia Lähetyksiä Lähettäjä-myyjän (luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka toimii kaupallisessa tarkoituksessa) sekä Vastaanottaja-kuluttajan (luonnollinen henkilö, joka ei toimi kaupallisessa tarkoituksessa) välillä.

3. HINNAT

FedExin työntekijöiden ja edustajien ilmoittamat hinnat ja laatimat tarjoukset perustuvat lähettäjän antamiin tietoihin, mutta lopulliset hinnat ja palvelut saattavat poiketa niistä lähetyksen todellisista ominaisuuksista ja näiden ehtojen soveltamisesta johtuen. FedEx ei vastaa ennen lähetyksen luovuttamista tehdyissä hinta- tai palveluarvioinneissa ja asiakkaalta todellisuudessa laskutettavissa hinnoissa esiintyvistä mahdollisista eroavaisuuksista, eikä korjaa, hyvitä tai korvaa niitä millään tavoin asiakkaalle. FedEx tarjoaa ainoastaan arvioita perittävistä tullimaksuista ja veroista FedEx Global Trade Manager at fedex.com -sovelluksen tullimaksujen ja verojen arviointitoiminnolla, mutta lopulliset tullimaksut ja verot saattavat poiketa niistä.

Kuljetuksiin sovelletaan kuljetussopimuksen solmimishetkellä sovellettavia ja voimassa olevia hintoja.

4. LASKUTUS

4.1 Huolimatta siitä, että FedEx pidättää oikeuden vaatia kaikkien maksujen suorittamista etukäteen näiden ehtojen mahdollistamalla tavalla, laskut kaikista maksamattomista maksuista on maksettava 15 päivän kuluessa laskun päiväyksestä laskettuna ilman vähennyksiä. Tullimaksuja ja veroja koskevat laskut on maksettava laskun vastaanottamisen yhteydessä. FedEx pidättää oikeuden lisätä jokaiseen maksamattoman laskun summaan ilman ennakkoilmoitusta eräpäivänä 15 % (tai FedExin paikallisten maksuehtojen mukaisesti soveltaman summan) sopimussakkona hallinnollisista kuluista sekä vuosittaisen koron, joka on 6 % yli Euroopan keskuspankin koron (tai FedExin paikallisten maksuehtojen mukaisesti soveltaman koron), tai sovellettavan lainsäädännön mukaisen suurimman sallitun koron, mikäli se on matalampi. Korko veloitetaan aina alkanutta kuukautta kohden.

4.2 "Laskuta lähettäjää" merkitsee sitä, että maksut laskutetaan lähettäjältä.

4.3 "Laskuta vastaanottajaa" tai "Laskuta saajaa" merkitsee sitä, että maksut laskutetaan vastaanottajalta. Jotta maksut voitaisiin laskuttaa vastaanottajalta, vastaanottajalla on oltava voimassa oleva FedEx-tilin numero ja tämä numero on syötettävä (lento)rahtikirjan vastaavaan kenttään. Vastaanottajalta laskutettavia lähetyksiä toimitetaan ainoastaan tiettyihin määränpäihin. Mikäli vastaanottaja kieltäytyy maksamasta, maksut laskutetaan automaattisesti lähettäjältä.

4.4 "Laskuta ulkopuolista" merkitsee sitä, että maksut laskutetaan joltain muulta kuin lähettäjältä tai vastaanottajalta. Kyseisen kolmannen osapuolen pätevä FedEx-tilin numero on syötettävä (lento)rahtikirjan vastaavaan kenttään. Mikäli numeroa ei ole syötetty tai jos kolmas osapuoli ei maksa, kuljetusmaksut laskutetaan automaattisesti lähettäjältä ja mahdolliset tullimaksut ja verot vastaanottajalta.

4.5 Tapahtumien “Laskuta lähettäjää”, “Laskuta vastaanottajaa” tai “Laskuta kolmatta osapuolta” yhteydessä (katso yllä) paketteja ei hyväksytä, ellei (lento)rahtikirjaan syötetä pätevää FedEx-tilin numeroa. FedEx-tilin numeroita ei voi luovuttaa edelleen. Väärinkäytöstä, mukaan lukien eri osapuolten lähetysten luvaton yhdistäminen, saattaa olla seurauksena kaikkien alennusten menettäminen sekä palvelun käyttökielto. Asiakas, jolle FedEx-tili kuuluu, vastaa kaikista tililtä veloitettavista maksuista, myös luvattomasta käytöstä johtuvista. Tilin omistaja on vastuussa tilinumeron asianmukaisesta säilyttämisestä. FedEx-tilin numeron saa luovuttaa ainoastaan henkilöille, joilla on oikeus suorittaa lähetyksiä tiliä käyttäen. Mikäli FedEx-tiliä ei onnistuta pitämään ajan tasalla, seurauksena voi olla tilin siirtäminen "vain käteisellä" -tilaan. Tilin siirtämisestä "vain käteisellä" -tilaan voi olla seurauksena pakkausten myöhästymisiä, eväämisiä tai palauttamisia lähettäjälle, kunnes maksujärjestelyt on saatu hoidettua hyväksyttävällä tavalla.

4.6 Lähetyksen sisällöstä voidaan tarvittaessa periä tullimaksuja ja veroja. FedExin ei tarvitse maksaa etukäteen tullimaksuja ja veroja, ja se voi vaatia lähettäjää, vastaanottajaa tai kolmatta osapuolta maksamaan ne FedExille ennakkomaksuna ennen tullimaksujen ja verojen kaltaisten maksujen suorittamista. Tällaiset tullimaksut ja verot laskutetaan vastaanottajalta, ellei (lento)rahtikirjassa ole valittu kohtaa "Laskuta tullimaksut ja verot lähettäjältä" tai "Laskuta tullimaksut ja verot kolmannelta osapuolelta" ja voimassaolevaa FedEx-tilin numeroa ole ilmoitettu (lento)rahtikirjassa. Tällaiset vaihtoehdot ovat käytettävissä vain tietyissä sijaintipaikoissa. Lisätietoa sijaintipaikoista saat pyynnöstä.

4.7 KAIKISTA MAHDOLLISISTA PÄINVASTAISISTA MAKSUOHJEISTA TAI EHDOISTA RIIPPUMATTA LÄHETTÄJÄ ON AINA VIIME KÄDESSÄ VASTUUSSA KAIKISTA MAKSUISTA, MAHDOLLISET TULLIMAKSUT JA VEROT MUKAAN LUKIEN.

4.8 Maksut, jotka vaativat muuntamista muusta valuutasta kuin siitä, jolla maksajaa laskutetaan, lasketaan päivittäin OANDA:n, Internetissä toimivan valuuttakurssipalvelun, tarjoushinnan mediaanin mukaisesti. Tarjoushinnan mediaani on keskimääräinen hinta, jonka ostajat tarjoavat valuuttojen ostamiseksi myyjiltä tiettynä ajanjaksona. Vastaavat valuuttojen vaihtokurssit ovat saatavana osoitteesta www.oanda.com. Palveluun osallistuvat Euroopan unionin maat soveltavat EUROON lakisääteisiä muuntokursseja. Muunnettaessa kaikkea muuta kuin yhdysvaltalaista valuuttaa US-dollareiksi käytössä on ylimääräinen 1,75 %:n vaihtomaksu, muunnettaessa US-dollareita mihin tahansa muuhun valuuttaan 2,3 %:n maksu ja 2,0 %:n maksu kaikkien muiden valuutan vaihtojen yhteydessä, joissa US-dollari ei ole osapuolena. EUROON liittyvien valuuttojen välillä ei ole vaihtomaksuja. Muussa valuutassa kuin US-dollareissa suoritettavat maksut, jotka eivät ole vapaasti muunnettavissa, muunnetaan US-dollareiksi ja laskutetaan maksajan tililtä, joko vapaaseen markkinahintaan tai viralliseen hintaan, jolla FedExillä oli oikeus ostaa US-dollareita kyseessä olevassa valuutassa, valintamme mukaan. Lähetyspäivän kurssia sovelletaan sellaisten valuuttojen muuntamiseen, joihin ei liity hyperinflaation vaaraa. Pidätämme kuitenkin oikeuden käyttää laskun päivämäärän vaihtokurssia lähetyspäivän kurssin sijaan maissa, joissa valuutta on epävakaa.

5. LASKUJEN KORJAUKSET / TILAVUUSPAINO

5.1 FedExillä on oikeus tarkastaa jokainen (lento)rahtikirja valitun palvelun sekä pakkauksen/lähetyksen painon tarkastamiseksi. Mikäli valittu palvelu tai ilmoitettu paino on virheellinen, FedExillä on oikeus koska tahansa tehdä (lento)rahtikirjaan vaadittavat korjaukset sekä muuttaa laskua vastaavalla tavalla. Samoin sillä on oikeus laskuttaa erikoiskäsittelymaksu joutuessaan tekemään tällaisia korjauksia ja muutoksia.

5.2 Kun lähettäjä laatii (lento)rahtikirjat automatisoitua lähetysjärjestelmää käyttäen, jokaisesta (lento)rahtikirjan täyttämättä jätetystä tai virheellisestä painoon tai pakettien lukumäärään liittyvästä tiedosta on seurauksena, että FedEx käyttää laskutusperiaatteena kuljetettujen pakettien arvioitua lukumäärää ja joko laskutusajankohdan tilavuuspainoa tai standardinmukaista oletuspainoa pakettia kohden, FedExin määrittämällä tavalla. Erittely on saatavana pyynnöstä.

5.3 Maksut voidaan laskuttaa tilavuuspainoon perustuen. Tilavuuspaino määritetään kertomalla pakkauksen pituus x korkeus x leveys (kaikki senttimetreinä) ja jakamalla tulos 5 000:lla tai muulla FedExin aika ajoin fedex.com-sovelluksessa määrittämällä luvulla. Jos tulos ylittää todellisen painon, lähetyksestä voidaan veloittaa ylimääräisiä, tilavuuspainoon perustuvia maksuja. Tällaisten ylimääräisten maksujen hinnat ovat saatavana pyynnöstä, ja FedEx voi muuttaa niitä asiasta ilmoittamatta.

6. LÄHETYSTEN TORJUMINEN TAI HYLKÄÄMINEN

FedEx pidättää oikeuden koska tahansa torjua, pidättää, peruuttaa, lykätä tai palauttaa sellaiset lähetykset, joiden FedEx katsoo todennäköisesti aiheuttavan vahinkoa muille lähetyksille, tavaroille tai henkilöille tai viivästyttävän niitä, tai joiden kuljettaminen olisi lainvastaista tai rikkoisi jotain näistä ehdoista vastaan, tai mikäli maksuista vastaavan henkilön tai yksikön FedEx-tilin luottokelpoisuus ei ole hyvä. Se tosiseikka, että FedEx hyväksyy lähetyksen, ei merkitse sitä, että kyseinen lähetys vastaa sovellettavia lakeja ja määräyksiä tai voimassa olevia ehtoja.

7. RAJOITUKSET

7.1 Pakkauksen kokoa ja painoa koskevat rajoitukset vaihtelevat maittain tai FedExin tarjoamasta palvelusta riippuen. Tarkat ohjeet ovat saatavana pyynnöstä.

7.2 Usean kappaleen lähetyksen kokonaispainolle ei ole olemassa ylärajaa, edellyttäen, ettei mikään lähetyksen yksittäinen paketti ylitä määränpäätä koskevaa pakettikohtaista painorajaa. Yli 225 kiloa painavat lähetykset vaativat ennakkojärjestelyjä. Tarkat ohjeet ovat saatavana pyynnöstä.

7.3 Erityisen suuret paketit ovat kappaleita, jotka painavat alle 68 kg (tai määränpäämaan raja) ja joiden pituus yhdistettynä ympärysmittaan on yli 330 cm (tai määränpäämaan raja). FedEx voi kieltäytyä tällaisten pakettien vastaanottamisesta tai määrittää ne vapaan harkintansa mukaan FedEx International Priority Freight- tai FedEx International Economy Freight -lähetyksiksi hyväksyessään ne. Pienintä laskutettavaa painoa (68 kg) voidaan soveltaa todellisesta painosta riippumatta.

7.4 FedEx Envelope- ja FedEx Pak -lähetykset on lähetettävä asianmukaisessa FedEx-pakkauksessa.

7.5 Yhdessä (lento)rahtikirjassa saa käyttää ainoastaan yhdentyyppistä palvelua ja yhdellä (lento)rahtikirjalla voidaan lähettää ainoastaan yksi FedEx Envelope, FedEx 10kg Box tai FedEx 25kg Box.

7.6 Lähettäjä voi lähettää korkeintaan kymmenen erilaista hyödykettä samalla (lento)rahtikirjalla.

7.7 Lähettäjä voi lähettää korkeintaan 9 998 pakettia samalla (lento)rahtikirjalla.

8. TUOTTEET, JOITA EI HYVÄKSYTÄ KULJETUKSEEN

8.1 Seuraavia tuotteita ei hyväksytä kuljetettaviksi mihinkään kohteeseen, ellei FedExin kanssa toisin sovita:

  1. RAHA (kolikot, käteinen, setelit ja käteiseen verrattavissa olevat arvopaperit, kuten siirretyt osakkeet, velkakirjat ja ulkomaan sekit), KERÄILYKOLIKOT JA -POSTIMERKIT,
  2. RÄJÄHTEET (FedEx ei hyväksy kuljettavaksi luokan 1.3 räjähteitä. Joissakin maissa luokan 1.4 räjähteet saatetaan hyväksyä kuljetukseen, ota yhteys asiakaspalveluun ennen tällaisten tuotteiden lähettämistä lisätietojen saamiseksi), ILOTULITTEET SEKÄ MUUT SYTYTYSAINEET TAI SYTTYVÄT AINEET,
  3. IHMISRUUMIIT, ELIMET TAI RUUMIINOSAT, IHMISTEN TAI ELÄINTEN SIKIÖT, TUHKATUT TAI HAUDASTA KAIVETUT IHMISTEN MAALLISET JÄÄNNÖKSET,
  4. LÄHETYKSET APO/FPO-OSOITTEISIIN,
  5. MAKSU KÄTEISELLÄ TOIMITETTAESSA -KULJETUKSET,
  6. TULIASEET, ASEET, AMPUMATARVIKKEET JA NIIDEN OSAT,
  7. RUOKA-AINEET, HELPOSTI PILAANTUVAT ELINTARVIKKEET JA JÄÄHDYTTÄMISTÄ TAI MUUTA OLOSUHTEIDEN SÄÄTELYÄ VAATIVAT JUOMAT,
  8. KASVIT JA KASVIMATERIAALI, MUKAAN LUKIEN SIEMENET JA LEIKKOKUKAT (LEIKKOKUKAT HYVÄKSYTÄÄN KULJETETTAVIKSI TIETTYIHIN KOHTEISIIN, TIETOA SAATAVANA PYYNNÖSTÄ),
  9. ARPALIPUT, PELILAITTEET, MIKÄLI LAISSA KIELLETTYÄ,
  10. HERKÄSTI PILAANTUVAT TAVARAT (MUUT KUIN KOHDASSA (7)), ellei tehdä ylimääräisiä järjestelyitä,
  11. PORNOGRAFIA JA/TAI EPÄSIVEELLINEN MATERIAALI,
  12. SEURAAVIA MENETELMIÄ KÄYTTÄEN TOTEUTETUT LÄHETYKSET, ellei tehdä ylimääräisiä järjestelyitä:

    1. CARNETIT (mahdollistavat väliaikaisen maahantuonnin esim. näyttelytarkoituksiin, ilman tullimaksuja),
    2. TULLINPALAUTUSVAATIMUKSET (hakemus tuontitullien palauttamiseksi viennin yhteydessä),
    3. TILAPÄISET TUONTILUVAT (mahdollistavat tilapäisen maahantuonnin korjausta yms. varten.),
    4. Remburssit Rembursseihin perustuvat lähetykset ovat yleisesti ottaen kiellettyjä, lukuun ottamatta lähetyksiä, jotka toteutetaan "lähetin kuittausta" edellyttävällä remburssilla USP 600 -lain 25. artiklassa määritetyllä tavalla, ja jotka on lähetetty käyttämällä FedExin laajennettua kansainvälistä rahtikirjaa,
  13. VAARALLISET JÄTTEET, MUKAAN LUKIEN, MUTTA EI YKSINOMAAN, KÄYTETYT INJEKTIONEULAT JA/TAI RUISKUT TAI SAIRAALAJÄTTEET,
  14. MÄRKÄ JÄÄ (JÄÄTYNYT VESI),
  15. LÄHETYKSET, JOIDEN KULJETTAMINEN, MAAHANTUONTI TAI VIENTI VAATII FEDEXILTÄ ERITYISEN LISENSSIN TAI LUVAN,
  16. LÄHETYKSET, JOIDEN KULJETUS, MAAHANTUONTI TAI VIENTI ON KIELLETTYÄ JONKUN LAIN, SÄÄDÖKSEN TAI ASETUKSEN MUKAAN,
  17. LÄHETYKSET, JOIDEN TULLILLE ILMOITETTU ARVO YLITTÄÄ SALLITUN ARVON (katso kappale 18: ILMOITETTU ARVO JA VASTUUN RAJOITUKSET),
  18. VAARALLISET TUOTTEET, LUKUUN OTTAMATTA KAPPALEEN 9 "VAARALLISET TUOTTEET" SALLITTUJA TUOTTEITA,
  19. KUOLLEET, PREPAROIDUT ELÄIMET,
  20. MÄRÄT, VUOTAVAT TAI HAJUA ERITTÄVÄT PAKETIT,
  21. VOIMAPAPERIIN KÄÄRITYT PAKKAUKSET,
  22. ELÄVÄT ELÄIMET JA HYÖNTEISET, PAITSI JOS LÄHETYS ON FEDEXIN ELÄVIEN ELÄINTEN LÄHETYSPALVELUN KOORDINOIMA JA HYVÄKSYMÄ. ASIAKKAAT VOIVAT OTTAA YHTEYTTÄ FEDEXIN PAIKALLISEEN TOIMIPISTEESEEN LISÄTIETOJEN SAAMISEKSI. KOTIEILÄIMET JA ELÄVÄT KALAT EIVÄT OLE HYVÄKSYTTYJÄ,
  23. LÄHETYKSET, JOTKA SAATTAVAT AIHEUTTAA VAHINKOA VARUSTEILLE, HENKILÖSTÖLLE TAI MUILLE LÄHETYKSILLE TAI VIIVÄSTYTTÄÄ NIITÄ.

FedEx ei ota minkäänlaista vastuuta tällaisista lähetyksistä, vaikka olisikin hyväksynyt ne kuljetettaviksi (mukaan lukien sekä tilanteet, joissa lähetys on hyväksytty vahingossa että tietoisesti).

8.2 Myös muita rajoituksia saattaa olla voimassa määränpäästä, palvelusta ja valitusta palveluvaihtoehdosta riippuen; tiettyjä hyödykkeitä varten voidaan myös vaatia erilaista sääntelyä ja tulliselvityksiä, mikä puolestaan pidentää niiden kuljetusaikaa. FedEx pidättää oikeuden hylätä tarvittaessa paketteja näistä rajoituksista johtuen sekä turvallisuussyistä. FedEx on oikeutettu veloittamaan pakettien hylkäämisestä aiheutuvat hallinnolliset kulut sekä kustannukset, jotka ovat seurausta tavaroiden palauttamisesta lähettäjälle. Lisätietoa pyynnöstä.

8.3 Rahat takaisin -takuu (katso kappale 17) ei koske tuotteita, joita ei hyväksytä kuljetukseen.

9. VAARALLISET TUOTTEET

9.1 Kaikki FedEx-sijainnit eivät hyväksy vaarallisia tuotteita. Tietyt FedEx-sijainnit eivät hyväksy tiettyjä vaarallisten tuotteiden luokkia, eikä vaarallisia tuotteita saa lähettää kaikkien FedEx-palveluiden välityksellä. Lähetykset, jotka kuuluvat eurooppalaisen, vaarallisten tavaroiden kansainvälisiä tiekuljetuksia säätelevän sopimuksen (ADR) piiriin, vaativat erityisiä kuljetusjärjestelyitä ja lähettäjän on otettava yhteys FedExiin lähetysvahvistuksen saamiseksi / järjestelyiden suorittamiseksi ennen lähettämistä. FedEx pidättää oikeuden kieltäytyä ottamasta vaarallisia tuotteita kuljetettaviksi kaikissa sijainneissa, joissa ne eivät ole hyväksyttäviä sovellettavan lainsäädännön mukaan.

9.2 Kaikkien vaarallisia tuotteita sisältävien pakkausten on oltava Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) vaarallisten tuotteiden turvallisia ilmakuljetuksia koskevien teknisten ohjeiden, Kansainvälisen lentokuljetusliiton (IATA) vaarallisia aineita koskevien määräysten sekä kaikkien FedEx Expressin vastaavien muunnelmien mukainen, jotka on luetteloitu IATA-tariffin uusimmassa versiossa tai muissa sovellettavissa määräyksissä. Lähettäjä on yksin vastuussa kaikista vahingoista, jotka ovat seurausta siitä, että lähetys ei ole kaikkien vaadittavien IATA- tai muiden määräysten mukainen. Lähettäjän on varmistettava ja hän on vastuussa siitä, että kaikki vaaralliset tuotteet pakataan asianmukaisesti kaikkien luokittelua, pakkaamista, merkitsemistä, etiketöintiä ja dokumentointia koskevien määräysten mukaisesti, kuten myös kaikkien muiden mahdollisesti sovellettavien lakien, määräysten ja sääntöjen mukaisesti. Lähettäjän on myös vastattava siitä, että vastaanottaja noudattaa kaikkia sovellettavia lakeja, määräyksiä ja sääntöjä. Vaarallisia tuotteita voidaan lähettää maasta toiseen ainoastaan käyttämällä FedExin laajennettua kansainvälistä (lento)rahtikirjaa käytettäessä paperista (lento)rahtikirjaa (katso myös kappale 14.5: REITITYS JA TOIMITUS).

9.3 Lähettäjän on noudatettava kaikkia pakkauksia, merkintää ja etiketöintiä koskevia sovellettavia lakeja, määräyksiä tai säädöksiä verta ja verituotteita lähetettäessä, riippumatta siitä, ovatko ne tartuntavaarallisia.

9.4 FedEx-pakkauksia ei saa käyttää vaarallisten tuotteiden lähettämiseen (lukuun ottamatta luokan B biologiset aineet [UN 3373], jotka voidaan lähettää FedEx UN 3373 Pak -pakkauksessa) (katso myös kappaleet 10.3 ja 10.4: PAKKAAMINEN JA MERKINTÄ).

9.5 Litiumparistojen (UN 3090), jotka eivät ensisijaisesti ole ladattavissa, lähettämiseen vaaditaan ennakkohyväksyntä. Lisätietoja löydät fedex.com-sovelluksesta hakusanalla "litiumparistot."

9.6 Jokaiseen lähetykseen on liitettävä vaadittaessa IATA:n lomake "Lähettäjän selvitys vaarallisista tuotteista".

9.7 Huomaa: Laki saattaa velvoittaa FedExin ilmoittamaan epäasianmukaisesti selvitetyistä tai selvittämättömistä vaarallisten tuotteiden lähetyksistä asiaankuuluville paikallisille viranomaisille. Tästä voi olla seurauksena lähettäjälle sovellettavan lain mukaisia sakkoja ja rangaistuksia. Vaarallisia tuotteita koskevat määräykset edellyttävät, että jokaisella vaarallisten tuotteiden lähettäjällä on oltava työkohtainen vaarallisiin aineisiin liittyvä koulutus, ennen kuin hän on oikeutettu antamaan vaarallisia tuotteita sisältävän lähetyksen FedExin tai jonkun muun ilmakuljetusyhtiön kuljetettavaksi. Yksityisten henkilöiden lähettäessä vaarallisia tuotteita sisältävän lähetyksen sen on oltava asianmukaisesti luokiteltu, pakattu, merkitty, etiketöity sekä yksilöity vaaralliseksi tuotteeksi, ja sen on sisällettävä asianmukaiset vaarallisten tuotteiden asiakirjat.

9.8 FedExin on pidettävä yhteensopimattomat vaaralliset tuotteet asianmukaisella tavalla erillään toisistaan kaikissa ajoneuvoissa ja lentokoneissa. Tästä voi olla seurauksena lähetyksen siirtäminen seuraavalle tarjolla olevalle kuorma-autolinjalle tai lennolle, jolla erillään pitäminen voidaan toteuttaa.

9.9 Rahat takaisin -takuu (katso kappale 17) ei koske vaarallisten tuotteiden lähetyksiä.

10. PAKKAAMINEN JA MERKINTÄ

10.1 Lähettäjän on valmisteltava ja pakattava kaikki pakkaukset siten, että ne voidaan kuljettaa turvallisesti ilmateitse ja maantiekuljetuksena olettaen, että pakkauksia käsitellään tavanomaisella huolella pikakuljetusympäristössä sekä kaikkien sovellettavien lakien, määräysten ja säädösten mukaisesti, mukaan lukien pakkausta, merkintää ja etiketöintiä koskevat määräykset. (Lento)rahtikirjan asianmukainen täyttäminen on lähettäjän vastuulla. Jokaiseen lähetykseen on merkittävä selkeästi ja kestävästi lähettäjän ja vastaanottajan nimi, katuosoite, kaupunki ja maa, postinumero mukaan lukien. Kansainvälisten lähetysten kohdalla lähettäjän osoitteeseen on sisällyttävä maa, jossa lähetys on luovutettu FedExille.

10.2 Lähettäjän on suojattava kaikki tuotteet, jotka saattavat rikkoutua ilmakuljetuksen aikana esiintyvien olosuhteiden, kuten lämpötilan ja ilmanpaineen vaihteluiden johdosta, asianmukaisella pakkauksella. FedEx ei vastaa lämpötilan ja ilmanpaineen vaihteluista syntyneistä vaurioista.

10.3 FedEx ei tarjoa lämpötilavalvottuja kuljetuksia. FedEx ei missään olosuhteissa ole velvoitettu lisäämään kuljetuksiin kuivajäätä tai tarjoamaan uudelleenjäädytyspalveluita asiakkaan tai FedExin mahdollisista päinvastaisista suullisista tai kirjallisista väitteistä huolimatta. FedEx ei suosittele märän jään (jäätyneen veden) käyttöä jäähdytysaineena.

10.4 Jos vastaanottaja kieltäytyy vastaanottamasta pakettia, tai paketti vuotaa, on vaurioitunut, siitä erittyy hajua (yleisesti “vuoto”), se palautetaan lähettäjälle, mikäli mahdollista. Jos lähettäjä kieltäytyy vastaanottamasta pakettia tai sitä ei voida palauttaa vuodon takia, lähettäjä sitoutuu hyvittämään tai muulla tavoin korvaamaan FedExille kaikki puhdistuksen ja/tai hävittämisen yhteydessä syntyneet kustannukset ja kulut. FedEx pidättää oikeuden ilman korvausvastuuta kieltäytyä kuljettamasta paketteja, joissa on vuodon merkkejä tai hävittää ne.

11. LÄHETYSTEN TARKASTAMINEN

11.1 FedExillä on oikeus oman harkintansa mukaan tai vastaavien viranomaisten sitä vaatiessa avata ja tarkastaa jokainen lähetys koska tahansa, eikä se ole minkäänlaisessa korvausvastuussa tästä johtuen.

11.2 FedExin on suoritettava paketeille (satunnaisesti) läpivalaisuja sovellettavien määräysten mukaisesti. FedExillä on oikeus suorittaa tällaisia tutkimuksia, ja lähettäjä ja vastaanottaja luopuvat tällöin kaikista mahdollisista vaatimuksista, mikäli tutkimuksista on seurauksena vaurioita tai viivästymisiä (mukaan lukien, mutta ei ainoastaan Rahat takaisin -takuu).

12. TULLISELVITYS

12.1 Kansalliset rajat ylittäville lähetyksille on mahdollisesti tehtävä tulliselvitys määränpäämaassa ennen niiden toimittamista vastaanottajalle. Mikäli FedEx hoitaa tulliselvityksen, FedEx toimittaa tullille vaadittaessa kaikki tulliselvitystä varten tarvittavat, lähettäjältä saamansa tiedot (katso kappale 26: TIETOSUOJA).

12.2 On lähettäjä vastuulla varmistaa, että lähetettävät tuotteet ovat sallittuja määränpäämaahan vietäviksi. Lähettäjä vastaa kaikista maksuista, jotka ovat seurausta pakkausten lähettämisestä maihin, joihin niitä ei saa viedä, sekä tällaisten pakkausten palauttamisesta.

12.3 FedEx saattaa tietyissä tapauksissa oman harkintansa mukaan suostua käyttämään vastaanottajan nimeämää tullivälittäjää, joka on toinen kuin FedExin normaalisti käyttämä, tai lähettäjän nimeämää välittäjää. FedEx pidättää joka tapauksessa oikeuden hoitaa lähetyksen tulliselvityksen, jos välittäjää ei pystytä määrittämään, välittäjä ei suorita selvityksiä tai jos välittäjästä ei toimiteta täsmällisiä ja täydellisiä tietoja (mukaan lukien, mutta ei ainoastaan nimi, osoite, puhelinnumero ja postinumero).

12.4 On lähettäjän vastuulla varmistaa, että kaikki (lento)rahtikirjaa varten vaadittavat asiakirjat on toimitettu ja täytetty tarkasti kaikkien sovellettavien lakien, sääntöjen ja määräysten mukaisesti, mukaan lukien, mutta ei ainoastaan tullilait, tuonti- ja vientilait sekä jokaisen sellaisen maan hallituksen säädökset, joihin, joista tai joiden kautta lähetyksiä saatetaan kuljettaa.  Kaikkien FedEx Global Returns -palautuspalvelun lähetysten, jotka kuljetetaan edelleen kolmanteen maahan, on oltava myös ensimmäisen lähtömaan viennin valvontalakien mukaisia.  Mikäli kaikkia vaadittavia asiakirjoja ei ole toimitettu tai täytetty tarkasti ja asianmukaisesti (mukaan lukien (lento)rahtikirja) FedEx ei ole vastuussa lähettäjälle tai kellekään muullekaan mahdollisista katoamisista, lisäkustannuksista tai viivästymisistä, jotka ovat seurausta edellä mainitusta lähettäjän virheestä. Jos tulli tai muut vastaavat tahot pidättävät lähetyksen epäasianmukaisten tai puuttuvien asiakirjojen johdosta, FedEx voi ensin yrittää ilmoittaa asiasta vastaanottajalle. Jos paikallinen lainsäädäntö vaatii vastaanottajaa toimittamaan oikeat tiedot tai asiakirjat, eikä vastaanottaja tee tätä FedExin määrittämän kohtuullisen ajan kuluessa, lähetys voidaan katsoa perille saamattomaksi (katso kappale 16: PERILLE SAAMATTOMAT LÄHETYKSET). Jos vastaanottaja ei onnistu toimittamaan vaadittavia tietoja tai asiakirjoja ja paikallinen laki sallii lähettäjän toimittavan kyseiset tiedot/asiakirjat, FedEx saattaa yrittää ilmoittaa asiasta lähettäjälle. Jos myöskään lähettäjä ei onnistu toimittamaan tietoja tai asiakirjoja FedExin määrittämän kohtuullisen ajan kuluessa, lähetys katsotaan perille saamattomaksi. FedEx ei ole minkäänlaisessa vastuussa kyvyttömyydestään toimittaa perille lähetyksiä epäasianmukaisten tai puuttuvien asiakirjojen johdosta, yrittipä se ottaa yhteyden vastaanottajaan/lähettäjään tai ei.  FedEx on oikeutettu veloittamaan tällaisten puuttuvien tai täydentävien tietojen hankkimisesta aiheutuneet hallinnolliset kulut.

12.5 Lähettäjä, jonka asuin-/sijaintipaikka on Euroopan unionin alueella, voi valtuuttaa FedExin edustajan tai agentin tekemään ja jättämään (uudelleen)vientiselvitykset ja kaikki niihin liittyvät toimenpiteet suorana edustajana lähettäjän nimissä, lähettäjän tilille ja lähettäjän vastuulla.

12.6 FedEx pidättää oikeuden laskuttaa ylimääräisiä maksuja tulliselvityksistä tai lähetysten tulliselvitykseen liittyvistä lisäpalveluista (“lisäselvityspalvelumaksut”). Asiakkaiden tulee ottaa yhteyttä FedExiin, mikäli he tarvitsevat lisätietoa lisäselvityspalvelumaksuista.

12.7 FedEx ei ota vastuuta tullin hylkäämistä lähetyksistä ja tällaiset lähetykset saatetaan katsoa perille saamattomiksi (katso kappale 16: PERILLE SAAMATTOMAT LÄHETYKSET).

13. TULLIMAKSUT JA VEROT

13.1 FedEx voi kohtia 4.6 ja 4.7 rajoittamatta ja soveltuvin osin valita maksavansa tullin veloittamat tullimaksut ja verot ennakkona vastuullisen osapuolen puolesta (“maksaja”). FedEx voi kaikkien lähetysten kohdalla ottaa yhteyden maksajaan ennen tulliselvitysten suorittamista loppuun varmistaakseen ennakkomaksuina maksettavien summien takaisinmaksun. FedEx voi harkintansa mukaan vaatia vahvistuksen takaisinmaksujärjestelyille ehtona tulliselvitysten ja toimituksen loppuun suorittamiselle mukaan lukien, mutta ei yksinomaan, lähetykset vastaanottajille, joiden FedEx ei usko olevan luottokelpoisia sekä lähetykset, joihin liittyvät korkeat selvityskustannukset.

13.2 Jos vastaanottaja tai kolmas osapuoli, jolta takaisinmaksuvahvistusta vaaditaan, kieltäytyy maksamasta tullimaksut ja verot, jotka vaaditaan lähetyksen vapauttamiseksi tullista, FedEx voi ottaa yhteyden lähettäjään. Mikäli lähettäjä kieltäytyy ryhtymästä tyydyttäviin järjestelyihin hyvittääkseen kulut FedExille, lähetys palautetaan lähettäjälle tai sijoitetaan väliaikaiseen varastoon tai tullivarastoon tai katsotaan perille saamattomaksi (katso kappale 16: PERILLE SAAMATTOMAT LÄHETYKSET). Tämän jälkeen lähettäjä joutuu vastaamaan sekä alkuperäisistä maksuista että palautusmaksuista. Mikäli FedEx on maksanut tullimaksuja tai veroja ennakkomaksuina joko alkuperäisessä sijaintipaikassa tai palautuspaikassa, lähettäjän on vastattava myös niistä samoin kuin kaikista FedExin tullimaksujen ja verojen ennakkomaksuun liittyvistä kuluista ja lisämaksuista.

13.3 Mikä hyvänsä lähetys saattaa myöhästyä, mikäli FedEx ei saa tyydyttävää vahvistusta ennakkomaksuina suorittamiensa tullimaksujen ja verojen takaisinmaksun järjestelyille. Edellä mainituista syistä johtuvat viiveet tai muu kyvyttömyys noudattaa näitä ehtoja johtuvat veloista, joita FedEx ei ole ottanut vastattavaksi, eivätkä ole palveluvirheitä. Myöskään Rahat takaisin -takuu ei koske tällaisia tapauksia (katso kappale 17: RAHAT TAKAISIN -TAKUU ja kappale 19: VELAT, JOITA EI OLE OTETTU VASTATTAVIKSI).

13.4 Jos FedEx suorittaa tullimaksuja ja veroja etukäteen, se pidättää oikeuden laskuttaa vastaavan lisämaksun. Lähettäjä löytää selityksen lisämaksulle FedExin lähetyksen ajankohtana voimassa olevista hinnastoista tai soittamalla FedExille. Huolimatta siitä, että FedEx pidättää oikeuden huutokaupata tai muulla tavoin myydä tavarat sellaisten maksujen kattamiseksi, joita ei ole maksettu takaisin, lähettäjä on vastuussa tällaisista maksuista.

14. REITITYS JA TOIMITUS

14.1 FedEx pidättää oikeuden valita lähetyksen reitin soveltuvimmalla katsomallaan tavalla. Reitille ei ole sovittu pysähdyksiä lähetyksen luovuttamishetkellä. FedEx saattaa harkintansa mukaan yhdistää tiettyjä lähetyksiä tai toimittaa ne edelleen kolmansien osapuolten ajoneuvoilla tai kolmansien osapuolten lentoyhtiöiden toimesta kuljetettaviksi, joko tilauslentoina tai lentoyhtiöiden väliseen koneenvaihtoon perustuen. FedExillä ei ole velvollisuutta uudelleenohjata lähetyksiä kolmanteen maahan tai toteuttaa lähetyksen kuljetusta tietyllä lentokoneella tai muulla ajoneuvolla, erityistä reittiä käyttäen tai yhdistää reittiä tiettyyn kohteeseen minkään aikataulujen mukaisesti. FedExillä on oikeus ilman ennakkoilmoitusta käyttää kuljetukseen vaihtoehtoista liikennöijää, lentokonetta tai ajoneuvoa, poiketa reitistä tai reiteistä tai antaa lähetys kuljetettavaksi moottoriajoneuvolla. Lähettäjä hyväksyy FedExin oikeuden ohjata mikä tahansa lähetys alkuperäisestä poikkeavalle reitille (mukaan lukien muiden liikennöijien käyttö) sen toimittamisen edistämiseksi.

14.2 Lähetykset toimitetaan vastaanottajan osoitteeseen. FedExillä ei ole velvollisuutta toimittaa lähetystä henkilökohtaisesti vastaanottajalle. FedExillä on oikeus toimittaa lähetys muulle kuin (lento)rahtikirjassa nimetylle henkilölle tai yksikölle. Lähetysten osoitteiden tulee aina sisältää vastaanottajan täydellinen osoite ja puhelin- tai faksinumero. (Postilokero-osoitteita voidaan käyttää tietyissä kansainvälisissä sijainneissa, mutta niiden (lento)rahtikirjojen on sisällettävä voimassa oleva puhelinnumero, faksi- tai teleksinumero. FedEx ei voi toimittaa lähetyksiä USA:n sotilaallisen toiminnan postilokero-osoitteisiin, kuten APO ja FPO).

14.3 FedEx ei ole millään tavalla korvausvastuussa tapauksissa, jotka liittyvät tavaroiden takavarikointiin tai haltuunottoon kuljetusreitillä tullin tai muiden valtion viranomaisten toimesta.

14.4 Hotelleihin, sairaaloihin, valtion virastoihin tai tukikohtiin, yliopistojen asuntoloihin tai muihin laitoksiin, joissa on postihuone tai keskitetty vastaanottoalue, toimitettavat lähetykset voidaan toimittaa postihuoneeseen tai keskitetylle vastaanottoalueelle, ellei FedExiä ole valtuutettu tekemään toisin ja FedEx ole tätä hyväksynyt ennen paketin lähettämistä.

14.5 Vaarallisia tuotteita ei voida uudelleenohjata toiseen osoitteeseen kuin lähettäjän alunperin ilmoittamaan vastaanottajan osoitteeseen. (Huomaa: lähetyksiä voidaan säilyttää noutoa varten tai ne voidaan palauttaa lähettäjälle.)

14.6 Jokainen osoitteen muutospyyntö, joka ei ole uudelleenohjaus tai osoitteen korjaus, katsotaan uudeksi lähetykseksi ja siitä veloitetaan uudet kuljetusmaksut.

14.7 Lauantaitoimituksesta, mikäli käytettävissä, veloitetaan ylimääräiset käsittelykulut niissä maissa, joissa lauantai ei ole normaali työpäivä.

14.8 Aikaisen aamutoimituksen takaavasta FedEx Europe First -palvelusta veloitetaan, mikäli käytettävissä, ylimääräinen toimitusmaksu (“FedEx Europe First Delivery Fee”).

14.9 FedEx voi harkintansa mukaan kieltäytyä noutamasta tai toimittamasta lähetystä tai käyttää vaihtoehtoisia nouto- tai toimitusjärjestelyitä suojellakseen työntekijöidensä turvallisuutta sekä tapauksissa, joissa FedEx epäilee, että sen palveluita saatetaan käyttää sovellettavien lakien, määräysten tai säädösten vastaisesti.

14.10 B2C-lähetysten osalta FedEx tarjoaa valikoiduissa toimipaikoissa mahdollisuuden toimittaa tällaiset B2C-lähetykset Vastaanottajan antamien lisäohjeiden mukaisesti. Lähettäjä nimenomaisesti vahvistaa ja hyväksyy, että KYSEISET UUDET OHJEET VOIVAT MUUTTAA ALUN PERIN SOVITTUJA TOIMITUSOHJEITA JA/TAI SOVITTUA TOIMITUSAIKAA. Sekä Lähettäjä että Vastaanottaja vahvistavat ja hyväksyvät, että Vastaanottajan ohjeet voivat liittyä, mutta eivät rajoitu (i) toimitusajankohdan siirtämiseen myöhemmäksi (ii) toimituspaikan siirtämiseen naapuriin (iii) toimittamiseen toiseen osoitteeseen ja/tai toiselle henkilölle, mikäli kyseinen osoite on (Lento)rahtikirjan mukaisesti samassa maassa (iv) B2C-lähetysten määränpäätä koskevien ohjeiden antamiseen ilman kuljetuksen todistavaa allekirjoitusta (v) B2C-lähetyksen jättämiseen noutopaikkaan (esim. paikalliseen myymälään) tai (vi) edellä mainittujen ohjeiden yhdistelmään. Osapuolet sopivat, että Lähetyksen väliaikainen jättäminen FedExin haltuun Vastaanottajan ohjeiden mukaan, esim. toimittamisajankohdan lykkäämisen vuoksi, on osa kuljetussopimusta.

B2C-lähetysten toimitusvaihtoehdot riippuvat ajasta, maantieteellisistä ja muista rajoitteista, ja FedEx voi ajoittain muuttaa näitä ehtoja ilman ennakkoilmoitusta. Saatavissa olevat vaihtoehtoiset toimitustavat ja -ehdot ovat nähtävissä osoitteessa www.fedex.com. Oikeus Rahat takaisin takuuseen (ks. kappale 17) ei koske B2C-lähetyksiä, joiden osalta Vastaanottaja on antanut tämän kohdan mukaisia lisäohjeita.

FedEx hyväksyy Lähetyksiä koskevia lisäohjeita vain B2C-lähetyksiin liittyen. Mikäli Vastaanottaja antaa lisäohjeita muihin kuin B2C-lähetyksiin liittyen, sekä Lähettäjä että Vastaanottaja sitoutuvat noudattamaan näitä säännöksiä.  

15. UUDELLEENTOIMITUSPALVELU

15.1 Uudelleentoimituspalvelusta ei veloiteta lisämaksua. Vastaanottajan osoitteeseen lähetetään jokaisen toimitusyrityksen yhteydessä ilmoitus, josta ilmenee jakelupäivämäärä ja -aika. Jos lähetystä ei onnistuta toimittamaan kolmella (3) toimitusyrityksellä, lähetys palautetaan lähimpään FedEx-toimipaikkaan ja vastaanottajalle yritetään ilmoittaa asiasta. Mikäli kyseessä on toimitus yksityisosoitteeseen (“kotilähetykset”), lähetys yritetään toimittaa vain yhden kerran uudelleen alkuperäisen toimitusyrityksen lisäksi.

15.2 Jos lähetystä ei ole saatu toimitettua kolmen (3) toimitusyrityksen jälkeen (kotilähetyksen kyseessä ollessa kahden (2)) tai kun lähetystä on säilytetty viisi (5) työpäivää lähetyksen vastaanottamisesta laskettuna ja, mikäli tarpeen, tulliselvitykset on suoritettu määränpäässä, se katsotaan perille saamattomaksi (katso kappale 16: PERILLE SAAMATTOMAT LÄHETYKSET).

16. PERILLE SAAMATTOMAT LÄHETYKSET

16.1 Perille saamaton lähetys on lähetys, jota ei voida toimittaa jäljempänä luetelluista syistä (luettelo ei ole täydellinen): (i) vastaanottajan osoite on epätäydellinen, epäselvä, virheellinen tai sitä ei voida paikantaa, (ii) lähetys on osoitettu alueelle, joka ei kuulu FedExion palveluiden piiriin, (iii) vastaanottajan liiketoimipaikka on suljettuna, (iv) toimittaminen ei ole mahdollista, koska määränpäässä ei ole soveltuvaa henkilöä, joka voisi vastaanottaa tai kuitata lähetyksen tai tällainen henkilö kieltäytyy vastaanottamasta lähetyksen alkuperäisen toimitusyrityksen tai uudelleentoimitusten yhteydessä, (v) lähetyksen tulliselvityksiä ei saada tehtyä, (vi) lähetys tulisi todennäköisesti aiheuttamaan vaurioita tai viiveitä muille lähetyksille tai omaisuudelle tai vaarantaisi henkilöiden turvallisuuden, (vii) lähetys sisältää kiellettyjä aineita, (viii) vastaanottaja ei kykene tai kieltäytyy maksamasta vastaanottajalta laskutettavan lähetyksen, (ix) lähetys on epäasianmukaisesti pakattu tai (x) lähetyksen sisältö tai pakkaus on vaurioitunut niin pahasti, että sen uudelleen paketoiminen ei ole mahdollista.

16.2 Jos lähetys jostain syystä katsotaan perille saamattomaksi, FedEx voi yrittää ottaa yhteyden lähettäjään lähetyksen palauttamisen järjestämiseksi, sikäli kuin tämä ei riko paikallisista säädöksistä johtuvia rajoitteita vastaan. Jos lähettäjään ei saada yhteyttä viiden (5) työpäivän kuluessa tai jos hän ei anna tarvittavia toimintaohjeita FedExin määrittämän kohtuullisen ajan kuluessa, FedEx voi harkintansa mukaan palauttaa lähetyksen lähettäjälle, sijoittaa sen väliaikaiseen varastoon tai tullivarastoon tai myydä sen. Jos lähetystä ei saada toimitettua, sen tulliselvityksiä ei saada tehtyä eikä sitä saada palautettua, lähetys voidaan siirtää tai myydä FedExin harkinnan mukaan. Lähettäjä vastaa tällaisessa tapauksessa kaikista perille saamattoman lähetyksen palauttamiseen, varastointiin tai myyntiin liittyvistä kustannuksista ja maksuista, ellei lähetyksen perille saamattomuuden syy ollut FedExin.

16.3 Lähetykset, joita ei saada palautettua paikallisista säädöksistä johtuvien rajoitteiden takia, sijoitetaan joko väliaikaiseen varastoon tai tullivarastoon tai myydään FedExin harkinnan mukaan ja missä tahansa sijainnissa. Lähettäjä hyväksyy, että hänen on maksettava kaikki FedExille tällaisesta sijoittamisesta tai myymisestä aiheutuvat kustannukset.

16.4 Palautusmaksut laskutetaan lähettäjältä yhdessä alkuperäisten maksujen kanssa, ellei lähetyksen perille saamattomuuden syy ollut FedExin. Laskuun sisältyvät myös kaikki muut FedExille koituneet mahdolliset kustannukset, mukaan lukien mutta ei ainoastaan, tullimaksut, verot ja varastointimaksut. Vaarallisia tuotteita sisältävien palautettavien lähetysten kohdalla lähettäjän on toimitettava FedExille täydellinen palautuksen (lento)rahtikirja ja kaikki muutkin vaadittavat asiakirjat.

17. RAHAT TAKAISIN -TAKUU

17.1 FedEx tarjoaa rahat takaisin -takuun seuraaville palveluilleen ja palveluvaihtoehdoilleen (sikäli kuin käytettävissä): FedEx Europe First, FedEx International First, FedEx International Next Flight, FedEx International Priority, FedEx International Priority Freight, FedEx International Economy (vain mannertenväliset lähetykset), FedEx International Economy Freight, FedEx International Priority Plus, FedEx International Broker Select, FedEx International Priority DirectDistribution, FedEx Standard Overnight, FedEx 1Day Freight, FedEx Priority Overnight. Epäselvyyksien välttämiseksi korostamme, että Rahat takaisin -takuu ei koske Euroopan sisäisiä FedEx International Economy -lähetyksiä. Takuun periaate on, että FedEx pyydettäessä palauttaa tai vaihtoehtoisesti (FedExin vapaan harkinnan mukaan) hyvittää kyseessä olevasta laskusta lähettäjälle koituneet kuljetusmaksut, jos lähetyksen ensimmäinen toimitusyritys tapahtuu 60 sekuntia tai enemmän sovellettavan toimitussitoumusajan jälkeen ("palveluvirhe"). Rahat takaisin -takuu on kuitenkin voimassa ainoastaan, jos FedEx on hyväksynyt toimitussitoumuksen lähetyksen noutamisen jälkeen.

Mikäli Rahat takaisin -takuu on voimassa (asiakkaiden tulee ottaa yhteys Fedexiin lisätietojen saamiseksi), FedExillä on oikeus lakkauttaa se, muuttaa sitä tai peruuttaa se harkintansa mukaan lähettäjälle tai vastaanottajalle asiasta ilmoittamatta.

Se, täyttääkö lähetys palautuksen tai maksuhyvityksen vaatimukset, määräytyy seuraavien kriteerien mukaisesti:

  1. Tilanteissa, joissa tulliselvitykset tai muut säädösten mukaiset selvitykset viivästyvät tarkastus- tai näytteenottovaatimusten täyttämiseksi tai lähettäjän asiakirjojen virheellisyyden tai puutteellisuuden takia tai paketin käsittely viivästyy FedExin joutuessa noudattamaan lento- tai muita turvallisuusvaatimuksia, toimitussitoumuksessa ilmoitettua määräaikaa muutetaan lisäämällä yksi työpäivä jokaista päivää (tai sen osaa) kohden, jonka kyseiset selvitykset viivästyvät.
  2. Laskutettujen lähetysten kohdalla sekä sellaisten lähetysten kohdalla, jotka on lähetetty automatisoitua lähetysjärjestelmää käyttäen, FedExin on saatava kirjallinen ilmoitus palveluvirheestä 15 päivän kuluessa laskun päiväyksestä. Lähettäjän on toimitettava todistus maksustaan mukaan lukien sen laskun numero, johon maksu viittaa. Jos laskua ei ole maksettu kokonaan, jokaisen maksamattoman erän syy on ilmoitettava (lento)rahtikirja- tai paketin seurantanumeroineen.
  3. Lähetysten kohdalla, joita FedEx ei ole laskuttanut (joko maksettu käteisellä, sekillä, maksumääräyksellä, luottokortilla tai muulla tavoin), lähettäjän on ilmoitettava palveluvirheestä FedExille kirjallisesti 15 päivän kuluessa lähetyksen päiväyksestä.
  4. Ilmoituksen on sisällettävä FedEx-tilin numero, mikäli sellainen on käytettävissä, (lento)rahtikirja- tai paketin seurantanumero, lähetyksen päivämäärä sekä täydelliset ja tarkat tiedot vastaanottajasta.
  5. Palveluvirhettä ei katsota tapahtuneeksi, mikäli 30 päivän kuluessa siitä, kun FedExille on ilmoitettu asiasta, ilmenee todisteita joko siitä, että lähetys on toimitettu ajallaan todisteiden sisältäessä toimituspäivän ja -ajan sekä lähetyksen kuitanneen henkilön nimen tai siitä, että kyseessä on ollut palvelupoikkeama, jolloin viivästyminen on johtunut syistä, jotka sallivat toimitusajan pidentämisen edellä tai kappaleessa 19: VELAT, JOITA EI OLE OTETTU VASTATTAVIKSI kuvatuissa olosuhteissa.
  6. Vain yksi palautus tai maksuhyvitys on sallittua pakettia kohden. Mikäli usean paketin lähetyksen yhdelle paketille tapahtuu palveluvirhe, palautus tai maksuhyvitys annetaan ainoastaan kuljetusmaksujen kyseistä pakettia vastaavasta osuudesta.
  7. Palautus tai maksuhyvitys annetaan ainoastaan, mikäli lähetyshetkellä käytettävissä olivat täydelliset ja täsmälliset vastaanottajaa koskevat tiedot. Täydelliset vastaanottajaa koskevat tiedot on ilmoitettava joko (lento)rahtikirjassa tai automatisoidun lähetysjärjestelmän kautta.
  8. Palautuksia tai maksuhyvityksiä ei anneta lähetyksistä, jotka ovat myöhästyneet virheellisten tai epätäydellisten osoitetietojen takia tai koska määränpäässä ei ollut soveltuvaa henkilöä, joka olisi vastaanottanut tai kuitannut lähetyksen tai tällainen henkilö kieltäytyi vastaanottamasta lähetyksen, palautettiin paketti lähettäjälle tai ei, eikä missään muussakaan tapauksessa, jossa viivästyminen on johtunut syistä, jotka sallivat toimitusajan pidentämisen edellä tai kappaleessa 19: VELAT, JOITA EI OLE OTETTU VASTATTAVIKSI kuvatuissa olosuhteissa.
  9. Rahat takaisin -takuu koskee ainoastaan kuljetusmaksuja, eikä se kata tullimaksuja, veroja tai ilmoitettuun arvoon liittyviä maksuja tai mitään muitakaan maksuja ja/tai mitään lähettäjän tai vastaanottajan kärsimiä menetyksiä tai vahinkoja.
  10. Palautuksia tai maksuhyvityksiä ei myönnetä automatisoituja lähetysjärjestelmiä käyttäville asiakkaille, mikäli kohdassa Paketti tai Lähetys on ilmoitettu virheellinen paketin seurantanumero.
  11. Palveluvirhettä ei katsota tapahtuneeksi tilanteissa, joissa kohdassa "Laskuta" ilmoitettu FedEx-tilin numero viittaa tiliin, jonka luottokelpoisuus ei ollut hyvä lähetyshetkellä ja paketti oli pidossa, kunnes vaihtoehtoiset maksujärjestelyt oli varmistettu. Kyseisen ehdon kohdalla "hyvällä luottokelpoisuudella" tarkoitetaan, että (1) FedEx-tilin maksutilanne on ajan tasalla, (2) FedEx-tili ei ole "vain käteisellä" -tilassa ja (3) tilin tase ei ylitä FedExin myöntämää luottorajaa kaupallisten tai yrityskäytössä olevien FedEx-tilien kohdalla.
  12. Rahat takaisin -takuu ei kata perille saamattomia tai palautettuja lähetyksiä, eikä mitään vaarallisia tuotteita tai kuivajäätä sisältäviä lähetyksiä.
  13. Rahat takaisin -takuu ei kata toimitusviiveitä, jotka johtuvat FedExin periaatteista, joiden mukaan tullimaksut ja verot on maksettava ennen tulliselvitystä tai toimitettaessa.
  14. Kuljetusmaksujen maksuhyvitykset hyvitetään ainoastaan maksajan tilille ja palautukset maksetaan ainoastaan maksajalle.
  15. Tämän Rahat takaisin -takuun mukainen maksuhyvitys tai palautus suoritetaan ainoastaan maksuhyvityksen syynä olevan lähetyksen kuljetusmaksuja vastaan.
  16. Tarkka toimitussitoumusaika saadaan selville ainoastaan ottamalla yhteys asiakaspalveluun ja esittämällä seuraavat tiedot:

    1. Lähetetty hyödyke
    2. Lähetyspäivämäärä
    3. Tarkka määränpää
    4. Lähetyksen paino
    5. Lähetyksen arvo
    Jokainen FedEx-palveluoppaassa tai muualla julkaistu tai asiakaspalvelun mainitsema kuljetusaika, joka on ilmoitettu ilman edellä mainittuja vaadittavia faktoja, on ainoastaan arvio, ei virallinen toimitussitoumusaika. FedExin ilmoitettuja toimitusaikoja koskevat tilastot muodostavat sitovat todisteet tällaisista maininnoista.
  17. Tämä laajennettujen palvelualueidemme lähetyksiä koskeva Rahat takaisin -takuu kattaa ainoastaan suoraan FedExin hoitaman kuljetusosuuden.
  18. Noutosijaintien ja/tai kohdesijaintien pyhäpäivät vaikuttavat FedExin kuljetusaikoihin. Lähetykset, jotka on normaalisti suunniteltu pyhäpäivänä toimitettaviksi, siirretään seuraavana työpäivänä toimitettaviksi. Toimitussitoumusaikaa pidennetään kyseessä olevan pyhän keston verran.
  19. FedEx International Next Flight -palvelun ilmoitettu toimitussitoumusaika saattaa muuttua useastakin syystä, mukaan lukien, mutta ei ainoastaan seuraavat: lentojen myöhästymiset ja peruutukset lennonjohdon määräyksestä tai sään tai mekaanisten ongelmien takia. Jos toimitussitoumusaikaa muutetaan, Rahat takaisin -takuu koskee ainoastaan viimeisintä ilmoitettua toimitussitoumusaikaa.
  20. Tämä Rahat takaisin -takuu ei koske Lähetyksiä, erityisesti B2C-lähetyksiä, joita koskien Vastaanottaja on antanut FedExille erityisiä toimitusohjeita kappaleen 14.10 mukaisesti.

17.2 FedEx Europe First -palvelun kohdalla FedEx pyydettäessä joko palauttaa maksut tai vaihtoehtoisesti (vapaan harkintansa mukaan) hyvittää kyseessä olevasta laskusta i) lähettäjälle koituneet FedEx Europe First -toimitusmaksut, mutta ei kuljetusmaksuja, jos lähetyksen ensimmäinen toimitusyritys tapahtuu 60 sekuntia tai enemmän FedEx Europe First -palvelun sovellettavan toimitussitoumusajan jälkeen ja ii) lähettäjälle koituneet kuljetusmaksut (FedEx Europe First -toimitusmaksujen lisäksi), jos lähetyksen ensimmäinen toimitusyritys tapahtuu 60 sekuntia tai enemmän FedEx International Priority -palvelun sovellettavan toimitussitoumusajan jälkeen ilman FedEx Europe First -palvelua. Kaikki kappaleessa 17.1 mainitut rajoitukset koskevat myös FedEx Europe First -palvelua.

17.3 Jos lähettäjä valitsee vaihtoehdon, jossa hän jättää lähetyksen joko FedExin valtuutettuun lähetyskeskukseen tai FedExin postilaatikkoon, toimitussitoumusaika alkaa kulua FedExin noutaessa lähetyksen kyseisestä FedExin valtuutetusta lähetyskeskuksesta tai FedExin postilaatikosta. Yksityiskohtaiset tiedot sovellettavista määräajoista, joihin mennessä lähetys on viimeistään jätettävä, löydät kyseisestä FedExin valtuutetusta lähetyskeskuksesta tai FedExin postilaatikosta.

18. ILMOITETTU ARVO JA VASTUUN RAJOITUKSET

18.1 Jos lähettäjä ei ole merkinnyt kuljetuksen (lento)rahtikirjaan korkeampaa arvoa ja maksanut vaadittua maksua, FedExin vastuu rajoittuu joko a) sovellettavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai paikallisessa lainsäädännössä mainittuun summaan tai b) 22 euroon/kg tai c) 100 USD:iin/lähetys, mikä tahansa näistä on suurin.  Sellaisten Alankomaiden, Belgian, Itävallan, Luxemburgin, Sveitsin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien sisäisten lähetysten kohdalla, joille käytetään FedEx 1Day Freight-, FedEx Priority Overnight- ja FedEx Standard Overnight -palvelua, FedExin vastuu rajoittuu a) sovellettavan paikallisen lain määräämään summaan b) 10 euroon/kg tai c) 100 USD:iin/lähetys, mikä tahansa näistä on suurin, jos lähettäjä ei ole merkinnyt kuljetuksen (lento)rahtikirjaan korkeampaa arvoa ja maksanut vaadittua maksua. Sellaisten Saksan sisäisten lähetysten kohdalla, joille käytetään 1Day Freight, FedEx Priority Overnight ja FedEx Standard Overnight -palvelua, FedExin vastuu rajoittuu a) 4 euroon/kg Saksan kauppalain mukaisesti (HGB) tai b) 100 USD:iin/lähetys, mikä tahansa näistä on suurin, jos lähettäjä ei ole merkinnyt kuljetuksen (lento)rahtikirjaan korkeampaa arvoa ja maksanut vaadittua maksua.

18.2 FedEx ei tarjoa rahtivastuuta tai kaiken kattavaa vakuutusta, mutta lähettäjä voi maksaa näitä rajoja suuremman kuljetusyritykselle ilmoitetun arvon lisämaksun, johon on viitattu kappaleessa 18.1. Lähettäjä voi selvittää lisämaksun syyn FedExin lähetyksen ajankohtana voimassa olevista hinnastoista tai soittamalla FedExille. Kaikkien pakkausten kuljetusyritykselle ilmoitettu arvo edustaa FedExin suurinta kyseisen paketin lähetykseen liittyvää vastuuta mukaan lukien, mutta ei ainoastaan, katoamis-, vaurio-, ja myöhästymistapaukset, tuotteiden toimittaminen väärään paikkaan, tiedottamisen epäonnistuminen tai lähetykseen liittyvien tietojen toimittaminen väärään paikkaan. Lähettäjän on arvioitava, ylittääkö riskille altistuminen ja katoamisriski kuljetusyritykselle ilmoitetun arvon. Jos haluat lisätietoa vakuutuskatteestasi, ota yhteys vakuutusyhtiöösi tai tulliselvittäjääsi. VAIKKA LÄHETYKSELLE OLISIKIN ILMOITETTU KORKEAMPI ARVO, FEDEXIN VASTUU LÄHETYKSEN SISÄLTÖJEN VAURIOITUMISESTA TAI KATOAMISESTA RAJOITTUU NIIDEN TODELLISEEN ARVOON JA FEDEXILLÄ ON OIKEUS VAATIA RIIPPUMATTOMAN TAHON TOIMITTAMAT TODISTEET SELLAISEN LÄHETYKSEN SISÄLTÖJEN ARVOSTA, JOSTA ESITETÄÄN VAATEITA.

18.3 Suurin tullille tai kuljetukselle ilmoitettu arvo on rajoitettu ja saattaa vaihdella sijainnin mukaan. Kuljetusyritykselle ilmoitettu arvo ei saa ylittää tullille ilmoitettua arvoa. FedEx Envelope- tai FedEx Pak -lähetyksen sisällön suurin tullille tai kuljetukselle ilmoitettu arvo on 100 USD/lähetys tai 9,07 USD/pauna, kumpi tahansa on suurempi, määränpäästä riippumatta. Tavaroita, joiden arvo (todellinen tai ilmoitettu) ylittää nämä summat, EI tule lähettää FedEx Envelope- tai FedEx Pak -lähetyksinä. Mikäli FedEx ei toisin määritä, suurin kuljetusyritykselle ilmoitettu arvo on 50 000 USD/lähetys lukuun ottamatta FedEx International Priority Freight- ja FedEx International Economy Freight -lähetyksiä, joiden suurin kuljetusyritykselle ilmoitettu arvo on 100 000 USD/lähetys useimpiin määränpäihin. Lähettäjä saa lisätietoa ilmoitettujen arvojen rajoista FedExin lähetyksen ajankohtana voimassa olevista hinnastoista tai soittamalla FedExille.

18.4 Lähetykset, jotka sisältävät seuraavia erityisen arvokkaita tavaroita, on rajoitettu suurimpaan kuljetusyritykselle ilmoitettuun arvoon, joka on 1 000 USD/lähetys tai 9,07 USD/pauna, kumpi tahansa on suurempi. Joidenkin seuraavien tavaroiden maahantuonti saattaa olla kiellettyä joihinkin maihin ja mikäli tietyissä maissa ovat voimassa alhaisemmat kuljetusyritykselle ilmoitetut arvot, ne katsotaan päteviksi tässä ilmoitettuihin arvoihin nähden:

  • Taideteokset, mukaan lukien kaikki teokset, jotka on luotu tai kehitetty taitoja, makua tai luovia kykyjä käyttäen myytäviksi, näytteille asetettaviksi tai kerättäviksi. Niihin sisältyvät rajoituksetta seuraavanlaiset hyödykkeet (ja niiden osat): maalaukset, piirustukset, maljakot, kuvakudokset, painatukset, joita on olemassa vain rajoitettu erä, kuvataide, patsaat, veistokset, keräilykappaleet, räätälöidyt tai yksilöidyt musiikkisoittimet ja vastaavat hyödykkeet.
  • Antiikki ja kerättävät tavarat sekä kaikki hyödykkeet, jotka esittelevät menneiden aikakausien tyyliä tai tapoja ja joiden historia, ikä tai harvinaisuus vaikuttavat niiden arvoon. Tällaisiin tavaroihin sisältyvät huonekalut, ruokailuvälineet, posliini, keramiikka ja lasitavara ja muut vastaavat. Kerättävät tavarat voivat olla joko nykyajalta tai menneeltä ajalta.
  • Filmit, valokuvat (mukaan lukien negatiivit), filmirullat ja diat.
  • Kaikki hyödykkeet, joiden voidaan epäillä olevan erityisen helposti särkyviä luontaisten ominaisuuksiensa johdosta tai joiden markkina-arvo vaihtelee suuresti tai on vaikea todeta varmuudella.
  • Lasitavara, mukaan lukien mutta ei ainoastaan kyltit, peilit, keramiikka, posliini, kiinalainen posliini, kristallilasi, kehystetty lasi sekä kaikki muut hyödykkeet, joilla on vastaavat helposti särkyvät ominaisuudet.
  • Plasmanäytöt.
  • Korut, mukaan lukien mutta ei ainoastaan pukukorut, kellot ja niiden osat, istutetut jalokivet tai kivet (jalot tai puolijalot, hiotut tai hiomattomat), teolliset timantit ja arvokkaista metalleista valmistetut korut.
  • Arvokkaat metallit, mukaan lukien mutta ei ainoastaan kulta ja hopea, hopeaharkot tai -pöly, saosteet tai platina (poikkeuksena elektronisiin koneisiin integroidut osat).
  • Turkikset, mukaan lukien mutta ei ainoastaan turkisvaatteet, turkisreunaiset vaatteet ja turkisvuodat.
  • Osakkeet, arvopaperit, ulkomaan sekit tai käteiseen verrattavissa olevat arvopaperit, mukaan lukien mutta ei ainoastaan ruokakupongit, postimerkit (ei kerättävät), matkasekit, arpaliput, maksumääräykset, lahjakortit, prepaid-puhelinkortit (lukuun ottamatta sellaisia, jotka vaativat aktivointikoodin), obligaatiot ja haltijavelkakirjat.
  • Keräilytavarat kuten urheilukortit, matkamuistot ja muistoesineet. (Keräilykolikoita ja -postimerkkejä ei saa lähettää. Katso kappale Tuotteet, joita ei hyväksytä kuljetukseen.)
  • Kitarat ja muut musiikkisoittimet, jotka ovat yli 20 vuotta vanhoja sekä räätälöidyt tai yksilöidyt musiikkisoittimet.

Lähettäjä on velvoitettu täyttämään (lento)rahtikirja tai muut lähetysasiakirjat tarkasti, ilmoitettu arvo -kappale mukaan lukien. FedEx ei voi suostua pyyntöihin muuttaa (lento)rahtikirjan ilmoitettua arvoa sen jälkeen, kun lähetys on luovutettu FedExille.

18.5 Jos lähettäjä ei ole määrittänyt kuljetusyritykselle ilmoitettua arvoa jokaiselle paketille erikseen (lento)rahtikirjaan, mutta on ilmoittanut kaikkien pakettien kokonaisarvon, yksittäisten pakettien ilmoitettu arvo määritetään jakamalla ilmoitettu kokonaisarvo (lento)rahtikirjan pakettien lukumäärällä. Lähetyksen yksittäisen paketin ilmoitettu arvo ei saa missään nimessä ylittää lähetyksen ilmoitettua arvoa.

18.6 FedEx ei vastaa ei-hyväksyttävien lähetysten yhteydessä tapahtuvista katoamisista, vaurioitumisista, viivästymisistä, toimittamisesta väärään paikkaan tai toimittamatta jättämisestä, mukaan lukien mutta ei ainoastaan käteis- ja valuuttalähetykset (katso kappale 8: TUOTTEET, JOITA EI HYVÄKSYTÄ KULJETUKSEEN).

18.7 Jos ilmoitettu arvo ylittää FedExin suurimman hyväksymän arvon, se on mitätön. Mikäli FedEx hyväksyy (joko tahattomasti, tahallaan tai muulla tavoin) kuljetettavaksi lähetyksen, jonka ilmoitettu arvo ylittää suurimman sallitun arvon, se ei oikeuta minkäänlaisiin poikkeuslupiin näiden ehtojen sisältämistä säännöistä tai rajoista kyseisen lähetyksen kohdalla.

18.8 Jos tietyn lähetyksen kuljetusyritykselle ilmoitettu arvo ylittää sallitut rajat (katso kappaleet 18.3 ja 18.4), arvo lasketaan automaattisesti kyseessä olevaa lähetystä koskeviin sallittuihin rajoihin.

18.9 Riippumatta paketin kuljetusyritykselle ilmoitetusta arvosta, FedExin vastuu katoamisesta, vaurioitumisesta, viivästymisestä, toimittamisesta väärään paikkaan tai toimittamatta jättämisestä, virheellisistä tiedoista tai siitä, että tietoja ei onnistuta antamaan tai tietojen toimittamisesta väärään paikkaan, ei voi ylittää lähetyksen korjauskustannuksia, sen poistoarvoa tai korvauskustannuksia, mikä tahansa on pienempi.

19. VELAT, JOITA EI OLE OTETTU VASTATTAVIKSI

19.1 FEDEXIN VASTUU EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA EIKÄ MINKÄÄN VAURIOIDEN KOHDALLA, OLIVATPA KYSEESSÄ SITTEN VÄLITTÖMÄT VAHINGOT, TAHATTOMASTI AIHEUTUNEET, ERITYISET TAI VÄLILLISET VAHINGOT, VOI YLITTÄÄ ILMOITETTUA ARVOA (KAPPALEESSA 18 RAJOITETULLA TAVALLA) TAI SOVELLETTAVAN KANSAINVÄLISEN SOPIMUKSEN KORJATUSSA VERSIOSSA ILMOITETTUA VASTUUN RAJOITUSTA TAI YHDEN MAAN SISÄISTEN, SIJAINNISTA TOISEEN KOHDISTUVIEN LÄHETYSTEN KOHDALLA, SOVELLETTAVAN PAIKALLISEN LAIN MÄÄRÄYKSIÄ, MIKÄ TAHANSA ON SUUREMPI, RIIPPUMATTA SIITÄ, ONKO FEDEX OLLUT TIETOINEN TAI OLISIKO SEN PITÄNYT OLLA TIETOINEN SIITÄ, ETTÄ TÄLLAISIA VAURIOITA SAATTAA TAPAHTUA, MUKAAN LUKIEN, MUTTA EI AINOASTAAN ANSIONMENETYS TAI SAAMATTA JÄÄNYT VOITTO.

19.2 FEDEX EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA VASTAA ERITYISISTÄ, TAHATTOMASTI AIHEUTUNEISTA TAI VÄLILLISISTÄ VAHINGOISTA TAI MENETYKSISTÄ, MUKAAN LUKIEN MUTTA EI AINOASTAAN ANSIONMENETYS TAI SAAMATTA JÄÄNYT VOITTO.

19.3 FedEx ei vastaa määrätyissä, kappaleessa 19.4 kuvatuissa, olosuhteissa tapahtuneista menetyksistä tai viivästymisistä. Lähettäjän on itse arvioitava riskille altistuminen ja menetysten todennäköisyys ja hänen on otettava yhteyttä vakuutusyhtiön edustajaan tai tulliselvittäjään, mikäli hän kaipaa vakuutusturvaa. FEDEX EI TARJOA VAKUUTUSTURVAA.

19.4 FedEx ei vastaa menetyksistä, vaurioista, viivästymisistä, toimittamisesta väärään paikkaan, toimittamatta jättämisestä, virheellisistä tiedoista tai tiedottamisen epäonnistumisesta eikä tarjoa minkäänlaista sovittelujärjestelyitä, korvauksia tai hyvityksiä, mikäli menetys, vaurio, viivästyminen, toimittaminen väärään paikkaan, toimittamatta jättäminen, virheelliset tiedot tai tiedottamisen epäonnistuminen (luettelo ei ole täydellinen) ovat seurausta seuraavista:

  1. Lähettäjän, vastaanottajan tai muun kolmannen, lähetyksessä osallisena olevan osapuolen, menettely, tekemättä jättäminen tai laiminlyönnit.
  2. Lähetyksen laatu tai jokin sen vika, tunnuspiirre tai luontainen puute.
  3. Jonkun (lento)rahtikirjan tai näiden ehtojen sisältämän ehdon tai tariffin tai muiden lähetystä koskevien ehtojen noudattamatta jättäminen, mukaan lukien mutta ei ainoastaan epäasianmukaisesti suoritettu rahdin selvitys, lähetysten epäasianmukainen tai riittämätön pakkaaminen, varmistaminen, merkitseminen tai epätäydellinen osoite.
  4. Tapahtumat, joihin FedExillä ei ole vaikutusta, mukaan lukien mutta ei ainoastaan ilmatilaan liittyvät vaarat, yhteiskunnan viholliset, viranomaiset, joiden toiminta perustuu joko näennäiseen tai todelliseen toimivaltaan, tullivirkailijoiden menettelyt tai laiminlyönnit, levottomuudet, lakot tai muut paikalliset kiistat, kansalaislevottomuus, sotatilaan tai sääolosuhteisiin liittyvät vaaratilanteet, kansalliset, kansainväliset tai paikalliset häiriöt ilma- tai maakuljetusverkostoissa, henkilö(ide)n tai yksiköiden suorittamat rikolliset teot mukaan lukien terrorismi, lakot tai ennakoidut lakot (jonkun toimintaan liittyvän yksikön, mukaan lukien mutta ei ainoastaan, muut kuljetusyritykset, palveluntarjoajat tai hankkijat), luonnonkatastrofit, kommunikaatio- ja tietojärjestelmien toimintahäiriöt tai vikaantuminen (mukaan lukien mutta ei ainoastaan FedExin järjestelmät), mekaaniset viivytykset tai FedExin henkilöstölle vaaraa aiheuttavat olosuhteet.
  5. FedExin ulkopuolisten henkilöiden menettelyt ja laiminlyönnit, jotka on suoritettu lähettäjän, vastaanottajan tai sellaisten henkilöiden ohjeiden mukaisesti, jotka väittävät edustavansa lähettäjää tai vastaanottajaa.
  6. Sellaisten tuotteiden katoaminen tai vaurioituminen, jotka lähettäjä on pakannut ja sinetöinyt paketteihin, mikäli sinetti on ollut ehjä toimitushetkellä ja paketti päällisin puolin eheä.
  7. Kaikenlainen toimitusten myöhästyminen tai FedExin kyvyttömyys toimittaa lähetys tulli- tai muiden virkailijoiden menettelystä johtuen.
  8. Toimitusten myöhästymiset, jotka johtuvat FedExin tullimaksujen ja verojen maksamiseen liittyvistä periaatteista.
  9. FedExin kyvyttömyys toimittaa kopio toimitustietueesta tai kopio toimituksen yhteydessä saadusta allekirjoituksesta.
  10. Magneettinauhoille, tiedostoihin tai muille tallennusvälineille tallennettujen tietojen tuhoutuminen, katoaminen tai käyttökelvottomuus tai valotetulla filmillä olevien valokuvien tai ääniraitojen tuhoutuminen tai vaurioituminen.
  11. Loisteputkien, neonvalojen, neonkilpien, röntgenputkien, laserputkien ja hehkulamppujen, kvartsikiteiden, kvartsilamppujen, lasiputkien, esimerkiksi näytteenotossa käytettävien, ja lasiastioiden, esimerkiksi laboratorioympäristöissä käytettävien, tai muiden luonnostaan helposti särkyvien tuotteiden kuljetuksen ja käsittelyn yhteydessä tapahtuvat vauriot.
  12. Tapaukset, joissa FedEx ei noudata pakkauksessa olevia "asentoa ilmaisevia" kuvia (esim. nuoli "YLÖS", "TÄMÄ PUOLI YLÖSPÄIN" -merkinnät).
  13. Tapaukset, joissa lähettäjä ei lähetä tuotteita FedExin ennen lähettämistä hyväksymissä pakkauksissa, sikäli kuin tällaista hyväksyntää suositellaan tai vaaditaan.
  14. Tapaukset, joissa FedEx ei onnistu ilmoittamaan asiakkaalle myöhästymisistä, katoamisista, vaurioista tai tällaisten ilmoitusten epätarkkuudet.
  15. Tapaukset, joissa lähetys on vapautettu allekirjoitusta saamatta, mikäli käytettävissä on vastaanottajan allekirjoittama toimitusvaltuutus.
  16. Tapaukset, joissa FedEx ei onnistu yrittämään ottaa yhteyttä lähettäjään tai vastaanottajaan epätäydelliseen tai epätarkkaan osoitteeseen, epäasianmukaisiin tai epätäydellisiin asiakirjoihin, maksamattomiin tullimaksuihin tai veroihin, jotka vaaditaan lähetyksen vapauttamiseksi, tai epätäydelliseen tai virheelliseen tulliselvittäjän osoitteeseen liittyvissä asioissa.
  17. Sellaisten pakettien katoaminen tai vaurioituminen, joista FedExillä ei ole tietueita tai kuittia.
  18. Pienoismallien lähettäminen (mukaan lukien, mutta ei ainoastaan arkkitehtoniset pienoismallit, nukketalot jne.).
  19. Asiakirjasalkkujen, matkatavaroiden, vaatelaukkujen, alumiinisalkkujen, muovikassien tai muiden sellaisten tuotteiden vaurioituminen, joiden ulkopinta saattaa vaurioitua liimatarrojen, lian tai merkintöjen seurauksena, jollei niitä ole sijoitettu soveltuvaan, suojaavaan säiliöön lähetystä varten.
  20. Kiellettyjä aineita sisältävien lähetysten vaurioituminen, myöhästyminen tai katoaminen.
  21. Kaikenlaiset vauriot, jotka ovat seurausta siitä, että lähettäjä ei ole pakannut lähetettävää materiaalia riittävän hyvin sen suojaamiseksi vaurioitumiselta ja siitä, että lähettäjä ei ole kyennyt arvioimaan vaadittavaa pakkausta lähtien liikkeelle siitä, millä tavoin FedExin tapaiset kuljetusyritykset normaalisti käsittelevät pakkauksia.
  22. Kaikenlaisten henkilökohtaisten ja taloudellisten tietojen menettäminen, mukaan lukien mutta ei ainoastaan, sosiaaliturvatunnukset, syntymäajat, ajokorttinumerot, luotto- tai pankkikorttien numerot ja rahoitustilitiedot.
  23. Siitä, että lähettäjä ei ole poistanut kaikkia FedExin itselaskutusjärjestelmään, internetpohjaiseen laskutusjärjestelmään tai muuhun elektroniseen lähetysmenetelmään syöttämiään lähetyksiä, joita hän on käyttänyt paketin lähettämiseksi tilanteissa, joissa lähetystä ei ole luovutettu suoraan FedExille.
  24. Epätäydellisen, epätarkan tai pätemättömän FedEx-tilin numeron käyttäminen tai kyvyttömyys luoda hyvän luottokelpoisuuden omaava, pätevä FedEx-tili numeroineen lähetysasiakirjojen laskutusohjeiden mukaisesti.
  25. Herkästi pilaantuvien tavaroiden tai sellaisten hyödykkeiden, jotka saattavat vaurioitua joutuessaan alttiiksi kuumuudelle tai kylmyydelle, lähettäminen, mukaan lukien mutta ei ainoastaan, alkoholijuomien, kasvien ja kasvimateriaalin, tupakkatuotteiden, strutsin tai emun munien, elävien vesiviljelytuotteiden lähettäminen.
  26. Tietokoneiden tai niiden komponenttien tai muiden elektroniikkalaitteiden vaurioituminen, kun ne lähetetään muissa kuin seuraavissa pakkauksissa:

    1. Valmistajan alkuperäinen pakkaus sen ollessa vahingoittumaton ja hyväkuntoinen.
    2. FedExin fedex.com-sovelluksesta löytyvien pakkausohjeiden mukainen pakkaus.
    3. FedExin kannettavan tietokoneen pakkaus kannettavien tietokoneiden lähettämistä varten.
    4. FedExin pienten elektroniikkalaitteiden pakkaus matkapuhelimien, kämmenmikrojen, MP3-soittimien ja vastaavien tuotteiden lähettämiseksi.
  27. Se, että FedEx hankkii pakkauksen, neuvoo, avustaa tai opastaa soveltuvien pakkausten valitsemisessa, ei merkitse sitä, että FedEx ottaa vastuun kyseisistä pakkauksista, ellei FedExin pakkausten suunnittelu- ja kehitysosasto ole nimenomaisesti kirjallisesti hyväksynyt tällaista neuvontaa, avustusta tai opastusta ja tällaisessa hyväksynnässä nimenomaisesti oteta vastuuta lähetyksen mahdollisista vaurioista.
  28. Iskunilmaisimien, kallistumisen ilmaisimien ja lämpötilainstrumenttien ilmaisemat vauriot.
  29. Toimitussitoumusajassa pitäytymisen epäonnistuminen lähetysten kohdalla, joissa on epätäydellinen tai virheellinen osoite. (Katso perille saamattomia lähetyksiä käsittelevä kappale.)
  30. Alkoholia sisältävien lähetysten katoaminen tai vaurioituminen, ellei niissä ole käytetty hyväksyttyä pakkaustyyppiä tai FedExin suunnittelu- ja kehitysosasto ole hyväksynyt tällaista pakkausta ennen lähettämistä.
  31. Vaarallisia tuotteita sisältävät lähetykset, joista lähettäjä ei ole tehnyt asianmukaisia selvityksiä, mukaan lukien asianmukaiset asiakirjat, merkinnät, etiketit ja pakkaus. FedEx ei maksa selvittämätöntä tai piilotettua vaarallista tuotetta koskevia vaateita, eikä FedExin Rahat takaisin -takuu koske niitä.
  32. FedEx ei vastaa sellaisten palveluiden tai palveluvaihtoehtojen tarjoamatta jättämisestä, joiden kohdalla FedExin tietueista ei ilmene, että lähettäjä on valinnut kyseiset palvelut tai palveluvaihtoehdot.

19.5 Lähettäjä on vastuussa kaikista vaurioista, joita hänen lähettämästään lähetyksestä koituu FedExille tai kolmansille osapuolille, ellei kyseessä ole tahallinen toiminta FedExin puolelta. Lähettäjän on taattava, että hän vastaa kaikista mahdollisista kolmansien osapuolten vaateista FedExiä kohtaan, erityisesti vastaanottajan, joihin liittyvä vastuu ylittää näissä ehdoissa määritellyn vastuun.

19.6 Mitään FedExin suorittamaa, lähettäjän tai kolmannen osapuolen vaateisiin perustuvaa, maksua ei katsota ilmaisuksi vastuun hyväksymisestä.

20. EI TAKUITA

Kuten näissä ehdoissa on nimenomaisesti ilmoitettu, FedEx ei myönnä takuita, ei suoria eikä epäsuoria.

21. REKLAMAATIOT

21.1 Reklamaatiot vaurioista, myöhästymisistä tai puutteista

Kaikki reklamaatiot vaurioista (näkyvistä tai piilevistä), myöhästymisistä (mukaan lukien reklamaatiot pilaantumisista) tai puutteista on osoitettava kirjallisina FedExille 21 kalenteripäivän kuluessa lähetyksen toimittamisesta. Mikäli näin ei tehdä, FedExiä vastaan ei voida nostaa kannetta kyseisistä vaurioista (katso myös kappale 17: RAHAT TAKAISIN -TAKUU, minkä ajan kuluessa kuljetusmaksujen palautusta tai maksuhyvitystä on haettava palveluvirhetapauksessa). Se, että vastaanottaja kuittaa lähetyksen vastaanotetuksi tekemättä kirjallista ilmoitusta vastaanotetun toimituksen vaurioista, riittää vastakkaisen näytön puuttuessa todisteeksi siitä, että lähetys toimitettiin hyvässä kunnossa. Ehtona sille, että FedEx ottaa kuljetusvaurioita koskevan reklamaation käsiteltäväksi, on, että vastaanottaja toimittaa pakkauksen sisällön, alkuperäiset lähetyslaatikot ja pakkaukset FedExin tarkastettaviksi.

FedEx pidättää oikeuden tarkastaa vaurioituneet lähetykset asiakkaan tiloissa sekä oikeuden noutaa vaurioituneen pakkauksen tarkastettavaksi FedExin toimipaikkaan.

Kaikkien alkuperäisen lähetyksen laatikoiden, pakkausten ja sisältöjen on oltava FedExin saatavilla tarkastamista varten ja oltava saatavilla, kunnes valitus on käsitelty loppuun.

21.2 Muut reklamaatiot (katoaminen, toimittamatta jättäminen, toimittaminen väärään paikkaan...)

Kaikki muut reklamaatiot mukaan lukien mutta ei ainoastaan, reklamaatiot katoamisesta, toimittamatta jättämisestä tai toimittamisesta väärään paikkaan, on toimitettava FedExille viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa pakkauksen luovuttamisesta FedExille.

21.3 Reklamaation täyttäminen ja aikarajoitus

Valitus on tehtävä yhdeksän kuukauden kuluessa siitä, kun pakkaus on toimitettu FedExille, lähettämällä kaikki tarpeellinen tieto FedExille. FedEx ei ole velvoitettu käsittelemään reklamaatioita niin kauan kuin kaikkia maksuja ei ole maksettu; reklamaation summaa ei saa vähentää kyseisistä maksuista. Oikeus FedExiltä saataviin vahingonkorvauksiin raukeaa, ellei oikeustoimiin ryhdytä kahden (2) vuoden kuluessa toimituspäivästä (vauriotapauksessa) tai päivästä, jona lähetys olisi pitänyt toimittaa (katoamisen, toimittamatta jättämisen, väärään paikkaan toimittamisen tai myöhästymisen kyseessä ollessa).

Määräajan laskemista varten sovittuna toimituspäivänä pidetään lähettämistä seuraavaa päivää. Lyhyemmät lakisääteiset tai sopimusperusteiset määräajat takaavia vanhentumissääntöjä pidetään ensisijaisina tähän sääntöön nähden.

Kutakin lähetystä kohden voidaan täyttää ainoastaan yksi valitus. Korvausten maksamisen hyväksymisen myötä raukeavat oikeudet muihin vahingonkorvausvaatimuksiin tai muihin hyvityksiin kyseisen lähetyksen osalta.

22. LISÄMAKSUT

FedEx pidättää oikeuden lisätä lähetysmaksuihin polttoainemaksuja ja muita lisämaksuja ilman ennakkoilmoitusta. FedEx määrittää tällaisten lisämaksujen keston ja määrän vapaan harkintansa mukaan. Luovuttamalla lähetyksensä FedExille lähettäjä suostuu maksamaan joko tilauksen tai noudon ajankohtana voimassa olevat lisämaksut sekä sen, että FedEx määrittää nämä maksut vapaan harkintansa mukaan. Lisätietoa ajankohtaisista lisämaksuista osoitteesta www.fedex.com.

23. OIKEUKSISTA LUOPUMATTOMUUS

Se, että FedEx ei onnistu täytäntöönpanemaan tai soveltamaan jotain näiden ehtojen määräyksistä, ei ole merkki siitä, että se luopuu kyseisestä määräyksestä, eikä muutoinkaan heikennä FedExin oikeutta täytäntöönpanna kyseinen määräys.

24. VELVOITTAVA LAKI

Nämä ehdot eivät sulje pois mitään sellaisia vastuuvelvollisuuksia, joiden poissulkeminen olisi lainvastaista.

Jos jokin näiden sopimusehtojen kohta on ristiriidassa jonkin sovellettavan kansainvälisen sopimuksen, paikallisen lain, valtakunnallisten säädösten, määräysten tai vaatimusten kanssa, kyseistä ehtoa on sovellettava suurimmassa sallitussa laajuudessa ja se jää voimaan osana FedExin ja lähettäjän välistä sopimusta, rajoitetussa muodossaan. Mikäli jokin näiden ehtojen kohta katsotaan pätemättömäksi tai täytäntöönpanokelvottomaksi, sillä ei ole vaikutusta muihin ehtojen kohtiin.

25. SOVITTELU

Belgian laki antaa postipalveluiden käyttäjille mahdollisuuden hakea postiasioista vastaavan oikeusasiamiehen väliintuloa (Rue Royale 97 bte 14 B-1000 Bruxelles (F); Koningsstraat 97 bus 15 B-1000 Brussel (NL)), edellyttäen että käyttäjä on esittänyt valituksensa tätä ennen FedExille. Tällainen väliintulo ei kuitenkaan vaikuta näiden ehtojen sisältämiin määräyksiin.

26. TIETOSUOJA

26.1 FedEx takaa, että:

  1. Se noudattaa kaikkia tietosuojaa tai yksityisyydensuojaa koskevia, velvoittavia sovellettavia lakeja, asetuksia ja määräyksiä käsitellessään henkilötietoja lähetystoiminnan harjoittamiseksi.
  2. Se käyttää hallussaan oleviin tietoihin soveltuvia turvajärjestelmiä estääkseen lainvastaisen tai luvattoman pääsyn tällaisiin tietoihin sekä niiden käytön samoin kuin tällaisten tietojen tahattoman katoamisen, tuhoutumisen tai vaurioitumisen.
  3. Se käsittelee henkilötietoja ainoastaan siinä määrin kuin se on tarpeen lähetyksen hoitamiseksi.
  4. Tietoja säilytetään ainoastaan niin kauan kuin kohtuudella on tarpeen.

26.2 Välittämällä henkilötietonsa FedExille lähettäjä suostuu siihen, että FedEx käyttää kyseisiä tietoja omiin tarkoituksiinsa (tai välittäjiensä tai alihankkijoidensa tarpeisiin) voidakseen suorittaa kulloisenkin (lento)rahtikirjan ja näiden ehtojen mukaiset velvollisuutensa. Erityisesti lähettäjä suostuu siihen, että FedEx luovuttaa lähetykseen liittyviä tietoja, henkilötiedot mukaan lukien, tullille, mikäli tämä on tarpeen tulliselvitysten suorittamiseksi ja että tulli saattaa tallentaa nämä tiedot ja käyttää niitä tullaus- ja turvallisuustarkoituksiin tulliselvitysprosessin vaatimissa puitteissa. Lähettäjä suostuu myös siihen, että FedEx jakaa nämä tiedot FedEx Corporation -yhtiön, sen tytäryhtiöiden tai haarojen kanssa ja vahvistaa, että FedEx saa tehdä saman myös vastaanottajan henkilötiedoille.

26.3 Mikäli Lähettäjä on Lähetyksen yhteydessä luovuttanut FedExille Vastaanottajaa tai kolmansia osapuolia koskevia tietoja, Lähettäjä takaa toimineensa sovellettavien tietosuojalakien mukaisesti ja saaneensa kaikki vaadittavat suostumukset ja luvat näiden tietojen luovuttamiseksi, sekä sille, että FedEx käsittelee kyseisiä tietoja Lähetyksen hoitamiseksi. Mikäli Lähettäjä on Lähetyksen yhteydessä luovuttanut tietoja Vastaanottajasta tai kolmannesta osapuolesta, Lähettäjä takaa ja huolehtii FedExin edustajana siitä, että se on noudattanut sovellettavaa tietosuojalainsäädäntöä, ja toimittanut rekisteröidylle henkilölle, tietojen luovuttamiseen tai käsittelyyn liittyvät tiedot mukaan lukien, mutta rajoittamatta seuraavat tiedot:

  1. FedExin toimiminen rekisterinpitäjänä
  2. Lähetyksen suorittamiseen liittyvän tietojenkäsittelyn tarkoitus
  3. tietoryhmät, jotka Lähettäjä siirtää FedExille
  4. vahvistus siitä, että Lähetyksen suorittamiseen liittyvät tiedot, mukaan lukien Vastaanottajan vaihtoehtoiset toimitusohjeet, siirretään FedExille ja sen konserniyhtiöille, jotka sijaitsevat joko Euroopan talousalueen sisä- tai ulkopuolella, mukaan lukien Yhdysvalloissa
  5. tietojen antamisen pakollisuus tai vapaaehtoisuus ja tietojen antamisesta kieltäytymisen seuraukset
  6. rekisteröidyn oikeus saada tieto rekisteröidyistä tiedoista ja mahdollisuudesta pyytää virheellisten tietojen oikaisua tai vastustaa tietojen käyttämistä laissa määriteltyihin tarkoituksiin, sekä yhteystiedoista, joita voidaan käyttää näiden oikeuksien käyttämiseksi.

Lähettäjä korvaa FedExille kaikki kustannukset, vaatimukset, vahingonkorvaukset ja kulut, jotka FedExille aiheutuvat sen johdosta, että Lähettäjä laiminlyö tämän artiklan 26.3 ehtojen noudattamisen.



26.4 FedExillä on oikeus käyttää alihankkijoiden tai välittäjien palveluita lähetyksen hoitamiseksi ja tällaisissa tapauksissa edellä mainitut tiedot toimitetaan heille ainoastaan kyseisten, lähetykseen liittyvien palveluiden suorittamiseksi näiden ehtojen mukaisesti.

26.5 Federal Express Europe Inc, Federal Express Corporation ja FedEx Corporation ovat Yhdysvalloissa rekisteröityneitä yrityksiä, joiden toiminta ulottuu kaikkialle maailmaan. Lähetyksen suorittamisen puitteissa lähettäjiä ja vastaanottajia koskevat henkilötiedot välitetään Yhdysvaltoihin ja muihin Euroopan talousalueen ulkopuolella oleviin maihin. Tällaisissa maissa saatetaan soveltaa hyvin erilaisia henkilötietojen suojaamistasoja. Lähettämällä lähetyksensä ja allekirjoittamalla (lento)rahtikirjan lähettäjä suostuu siihen, että hänen henkilötietojaan välitetään tällaisiin maihin.