FedEx-lentokone pilvien päällä

Historia

Historia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aika lentää – FedEx Euroopassa

Innovointi sai aikoinaan FedExin menestymään ja se vauhdittaa menestystämme edelleen.

Yhtiömme historia alkoi vuonna 1965. Tuolloin toimitusjohtajamme Frederick W. Smith, joka vasta opiskeli Yale-yliopistossa, suunnitteli uuden huippuluokan järjestelmän, joka toimittaisi turvallisesti perille pikaisesti toimitettavat lähetykset

Kymmenessä vuodessa hän oli vakiinnuttanut Federal Express Corp -yhtiön – maailman ensimmäisen yön yli toimittavan kuljetusyrityksen, muuttaen näin kuljetusteollisuuden ikuisiksi ajoiksi. FedEx Express aloitti toimintansa Euroopassa vuonna 1984 ja se palvelee tällä hetkellä satoja kaupunkeja ja markkina-alueita sen mannertenvälisillä ja kansainvälisillä pikakuljetuspalveluilla.

vertikaalinen aikajana

1965

Yalen yliopistossa opiskeleva Frederick W. Smith kirjoittaa tutkielman, joka käsittelee tärkeiden ja pikaisesti toimitettavien lähetysten, kuten lääkkeiden, tietokoneen osien ja elektroniikan toimitusjärjestelmää. Hän saa tutkielmastaan keskinkertaisen arvosanan.

vertikaalinen aikajana

1971

Frederick W. Smith perustaa Federal Express Corp. -yhtiön Arkansas’n Little Rockissa.

vertikaalinen aikajana

1973

Old FedEx truck and aricraft

Federal Express muuttaa toimitilansa Tennesseen Memphisiin.

Ensimmäisenä yhtäjaksoisena toimintayönään Federal Express toimittaa perille 186 pakettia 389 työntekijän ja 14 Dassault Falcon -suihkukoneen voimin 25 kaupunkiin Yhdysvalloissa – nykyaikainen ilma- ja maateitse toimiva pikatoimitusteollisuus syntyy.

vertical timeline

1977

Federal Express ostaa seitsemän Boeing 727 -lentokonetta, joista jokaisen kuormauskapasiteetti on 40 000 paunaa – lähes seitsenkertainen Dassault Falcon -suihkukoneeseen verrattuna.

vertical timeline

1978

Federal Express Corporation listautuu New Yorkin pörssiin;
pörssitunnuksena FDX.

vertical timeline

1981

FedEx's first hub in Memphis

Federal Express avaa oman pääkeskuksensa Memphisin kansainvälisen lentokentän viereen.

vertical timeline

1983

Federal Expressin tulot kasvavat 1 miljardiin Yhdysvaltain dollariin – se on ensimmäinen amerikkalainen yritys, joka saa tällaisen aseman ilman fuusiota tai hankintaa.

vertical timeline

1984

Federal Express ostaa Gelco Express Internationalin, joka on 84:ään eri maahan/alueelle toimittava kansainvälinen kuriiripalvelu.

FedEx Express lanseeraa toiminnot Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Yhdysvalloissa saavuttamansa menestyksen siivittämänä ja ilmateitse tapahtuviin pikatoimituksiin liittyvää kokemustansa ja osaamistansa hyödyntäen Federal Express aloittaa säännölliset lennot Eurooppaan.

Federal Express aloittaa toiminnan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa sekä uuden, Frankfurtissa sijaitsevan keskuksensa myötä myös Saksassa. Toiminta alkaa myös Alankomaissa ja Belgiassa.

vertical timeline

1985

Federal Express aloittaa toiminnan Ranskassa ja Sveitsissä.
FedEx avaa Euroopan pääkonttorin Brysseliin.

vertical timeline

1986

Federal Express aloittaa toiminnan Italiassa.

vertical timeline

1989

FedEx advertisement from 1989 with a tiger cub walking out of a FedEx bag

FedEx aloittaa toiminnan Espanjassa.

Federal Express ostaa Flying Tigers -lentoyhtiön kansainvälisen toimintansa laajentamiseksi.

vertical timeline

1990

Federal Express aloittaa kansainväliset lähetyspalvelut Puolassa tekemällä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa.

vertical timeline

1991

ExpressFreighter®otetaan käyttöön Yhdysvaltain, Euroopan ja Aasian välisiä yön yli tehtäviä toimituksia varten.

vertical timeline

1994

Joukko FedEx-työntekijöitä juhlii lentokonehallissa yhdessä tavarankuljetusauton ja lentokoneen kanssa

Federal Express ottaa virallisesti brändinsä nimeksi "FedEx". Nimi tunnetaan kaikkialla maailmassa nopeasta ja luotettavasta palvelusta

FedExille myönnetään sen maailmanlaajuisista toiminnoista ISO 9001 -sertifikaatti – ensimmäinen merkittävä kuljetusalan yritys,
joka täyttää tämän laatustandardin.

vertical timeline

1997

A Fedex plane on the runway at dusk

FedEx lanseeraa maailmanympärilennon, joka lyhentää huomattavasti kuljetusaikoja Euroopasta Lähi-itään, Intian niemimaalle ja Aasiaan.

vertikaalinen aikajana

1999

FedEx lanseeraa FedEx EuroOne® Network -verkoston ja avaa keskuksen Ranskassa Roissy-Charles de Gaullen lentokentällä.

FedEx ottaa käyttöön yksittäisen tariffimaksun kaikkien Euroopan unioniin kuuluvien maiden/alueiden välillä.

vertikaalinen aikajana

FedEx laajentaa Frankfurtin yksikköään lähes kaksinkertaistamalla sen koon. Pakettien käsittely- ja lajittelukapasiteetti kasvaa 70 % ja lajittelunopeus yli 60 %.

Uuden FedEx EuroOne® Network -verkoston kautta lanseerataan parannettu FedEx International Priority -palvelu, johon kuuluvat myöhäisemmät noutoajat ja varhaisemmat toimitukset
eurooppalaisille asiakkaille.

vertikaalinen aikajana

2000

Emoyhtiö FDX nimetään uudelleen "FedEx Corporation" -yhtiöksi. Palvelut jaetaan yhtiöiksi, jotka toimivat itsenäisesti mutta kilpailevat yhdessä: FedEx Express, FedEx Ground, FedEx Global Logistics, FedEx Custom Critical ja FedEx Services.

FedEx ilmoittaa laajentavansa maailmanlaajuista Euroopan ja Aasian välistä verkostoaan suoralla lennolla EMEAn keskuksestaan Pariisista APACin keskukseensa
Subic Bayssa Filippiineillä.

vertikaalinen aikajana

2001 - 2002

FedEx aloittaa toiminnan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

vertikaalinen aikajana

2004

FedEx aloittaa toiminnan Norjassa.

vertikaalinen aikajana

2005

FedEx ottaa käyttöön suoran lennon Kölnistä Memphisiin, mikä lisää Euroopan rahtikapasiteettia Yhdysvaltoihin 20 prosentilla.

vertical timeline

2006

FedEx courier waling with packages in London

FedEx Corp. ostaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivan ANC-pikakuljetusyhtiön. Yhtiön uudeksi nimeksi tulee FedEx Express UK, ja FedEx voi nyt palvella kaikkialla Yhdistyneen kuningaskunnan kotimaan markkinoilla. Yhtiö toimii
FedEx Express Europen täysin omistamana tytäryhtiönä.

vertical timeline

2007

FedEx Truck on the streets of Hungary

FedEx Express ostaa unkarilaisen pikatoimitusyhtiön Flying
Cargo Hungary Kft:n.

vertical timeline

2009

FedEx electric truck on the streets of London

FedEx Express ja Modec Electric Vans lanseeraavat kymmenen uutta akkukäyttöistä ajoneuvoa käytettäväksi kolmessa FedEx Expressin Lontoon varastossa, jolloin FedExin hiilijalanjälki pienenee 90 hiilitonnin verran vuodessa.

FedEx Express lanseeraa kymmenen kaupallista Iveco-sähköhybridiajoneuvoa Italian Milanossa ja Torinossa.

vertical timeline
FedEx aircraft at Roissy-Charles de Gaulle hub

FedEx Express saa laajennusprojektinsa päätökseen Roissy-Charles de Gaulle -keskuksessa, mikä tekee keskuksesta toiseksi suurimman Memphisin jälkeen.

FedEx Express ottaa yli 90 maailman maasta ja alueelta toimitettavia vähemmän kiireellisiä lähetyksiä varten käyttöön FedEx International Economy® -palvelun.

vertical timeline

2010

FedEx employee at the Cologne/Bonn airport looking at an FedEx Jet

FedEx Express avaa uuden huippuluokan keskuksen Kölnin/Bonnin lentokentälle. Siitä tulee yhtiön uusi Keski- ja Itä-Euroopan yhdyskäytävä ja FedExin suurin aurinkoenergialla toimiva keskus koko maailmassa.

FedEx Express lanseeraa uuden Aasian ja Euroopan välisen yhteyden, jossa Hongkongin ja Pariisin välillä tehdään suora meno-paluulento viitenä päivänä viikossa – yhtiö on ensimmäinen palveluntarjoaja, joka toimittaa paketit seuraavaksi työpäiväksi Hongkongista Eurooppaan.

vertical timeline
FedEx employees working on some bleachers

FedEx Cares Week -vapaaehtoistyöhanke käynnistyy Euroopassa. Käynnistyttyään Yhdysvalloissa vuonna 2005 hanke on laajentunut maailmanlaajuisesti
yli 40:een eri maahan/alueelle.

vertical timeline

2011

FedEx Express sitoutuu entistä voimakkaammin ympäristönsuojeluun avaamalla ekologisesti kestävän huippuluokan jakelukeskuksen Belgian Machelenissa.

FedEx Express lanseeraa uuden vihreän toimitusaloitteen Ranskassa ottamalla käyttöön seitsemän sähkökäyttöistä kolmipyörää pakettitoimituksiin ja pakettien noutoon Pariisin kolmella erillisellä alueella.

FedEx Express avaa uuden aseman Belfastissa ja lanseeraa uuden päivittäisen lennon, joka tarjoaa seuraavana päivänä tehtävät toimitukset Eurooppaan ja Yhdysvaltain itärannikolle sekä kahdessa työpäivässä tehtävät toimitukset Aasiaan ja muualle Yhdysvaltoihin.

vertical timeline

2011 - 2012

FedEx Express ilmoittaa kesäkuun 2011 ja toukokuun 2012 välisenä aikana 38 aseman avaamisesta Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.

FedEx Express ottaa kesäkuun 2011 ja toukokuun 2012 välisenä aikana käyttöön neljä uutta Boeing 757 -lentokonetta, jotka mahdollistavat seuraavan arkipäivän toimitukset Osloon ja parantavat merkittävästi asiakkaiden palvelua
Ruotsissa, Suomessa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Alankomaissa.

FedEx Expressistä tulee ensimmäinen toimija, joka avaa Boeing 777F -koneella säännölliset lentoyhteydet Kölniin. Vähemmän päästöjä tuottava ja polttoainetta kuluttava lentokonemalli vähentää yhtiön ympäristövaikutuksia ja meluhaittoja.

vertical timeline

2012

FedEx Express hankkii puolalaisen Opek-toimitusyhtiön ja ranskalaisen TATEX-kuljetusyhtiön. Tästä tulee tärkeä virstanpylväs FedExin kasvulle Euroopassa. Myöhemmin vuonna 2013 TATEX nimetään uudelleen FedEx Express France -yhtiöksi.

FedEx Expressistä tulee ensimmäinen kuljetusyritys, joka lanseeraa kaikkien FedEx-kirjekuorten maailmanlaajuiset hiilineutraalit lähetykset
veloituksetta asiakkailleen.

FedEx Express ilmoittaa ottaneensa käyttöön SenseAware-palvelun Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Palvelu tarjoaa asiakkaille reaaliaikaiset pakettien sijaintitiedot. Palvelu parantaa palvelun kansainvälistä saatavuutta ja tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden käyttää palvelua myös FedEx-verkostojen ulkopuolella.

FedEx Express ilmoittaa avanneensa 38 uutta toimipistettä Itävaltaan, Belgiaan, Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Lähi-itään ja Ruotsiin.

vertical timeline

2013

FedEx courier unloading a FedEx truck in Germany

FedEx Express avaa toimipisteet Baijeriin ja Itävaltaan sekä laajentaa toimintaansa Saksan pääkaupungissa Berliinissä avaamalla toimipisteen Großbeereniin, joka sijaitsee kaupungin eteläosassa.

vertical timeline

2014

FedEx Express lanseeraa SenseAware® -palvelun 14 uudessa maassa/alueella ympäri Eurooppaa.

Yhtiö avaa 100. toimipisteensä Etelä-Espanjan Sevillaan, mikä on merkittävä virstanpylväs FedExin Euroopan kasvulle. Tämän virstanpylvään saavuttaminen tarkoittaa, että FedEx avasi 30 kuukauden aikana keskimäärin noin yhden uuden toimipisteen viikoittain ympäri Eurooppaa: Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

vertical timeline

2015

FedEx ilmoittaa ryhtyvänsä UEFA Europa League -kilpailun pääsponsoriksi. Kyseessä on yksi eurooppalaisen jalkapallon suurimmista ja arvostetuimmista kilpailuista.

vertical timeline

2016

FedEx Express Nordic gateway facility at Copenhagen Airport, Denmark

FedEx Express avaa Kööpenhaminan lentokentälle Tanskaan pohjoismaisena yhteysväylänä toimivan toimipisteen.

FedEx Express kertoo avanneensa uuden toimipisteen Italian Malpensaan kolminkertaistaen näin silloiset Malpensan FedEx Express -toimitilat. Näin Malpensasta tulee yhtiön kolmanneksi suurin keskus Euroopassa Pariisin ja Kölnin jälkeen.

vertical timeline
FedEx Truck at station in Chorzów, Poland,

FedEx Express vahvistaa tiekuljetuksiaan ja laajentaa Euroopan toimintojansa ostamalla TNT:n.FedEx tehostaa toimintakapasiteettiaan avaamalla uuden toimipisteen Puolan Chorzówiin.

vertical timeline

2017

Huhtikuussa tapahtuva Liege-Memphis-lentoyhteyksien lanseeraus edustaa tärkeää virstanpylvästä TNT-integraatiossa, koska se tarjoaa TNT:n asiakkaille suoran pääsyn
FedEx Expressin Pohjois-Amerikan verkostoon.FedEx Express ja TNT avaavat yhdessä uuden maaoperaatiokeskuksen
Barcelonaan. Kokonsa, kapasiteettinsa ja strategisen sijaintinsa kaupungin Zona Francassa ansiosta se käsittelee sekä kotimaiset että kansainväliset lähetykset ja toimii näin yhteysväylänä Barcelonan alueen ja Euroopan välillä.

Artist rendering of the ATR 72-600F in the sky

FedEx Express ostaa kolmekymmentä ATR 72-600F -tyypin lentokonetta. Nämä uudet, kehittyneemmät syöttölentokonetyypit voivat kuljettaa kontteja ja/tai lavarahtia, auttaen näin yritystä palvelemaan asiakkaita paremmin lentorahtimarkkinoilla, jossa lavarahti on lähetysten normi.

vertical timeline

2018

FedEx plan on the runway

Uusi FedEx Express -lento Hanoihin vahvistaa Euroopan ja Aasian ja Tyynenmeren alueen välistä yhteyttä.

vertical timeline
UEL Trophy

FedEx uusii sponsorointisopimuksensa ja sitoutuu sponsoroimaan UEFA Europa League -kilpailua seuraavan kolmen kauden ajan.

vertical timeline

2019

TNT courier scanning a package

FedEx Express lanseeraa nopeamman Euroopan sisäisen palvelun saavuttaen jälleen yhden merkkipaalun integraatiossa TNT:n kanssa.

vertical timeline
Vitoria Spain Operatinos center

FedEx Express avaa uuden maaoperaatiokeskuksen Vitoriaan, Espanjaan.

vertical timeline
UEFA EURO 2020 sponsorship

FedEx laajentaa yhteistyötään UEFA:n kanssa ryhtymällä UEFA EURO 2020 -kilpailun viralliseksi logistiikkakumppaniksi sekä sponsoroimalla useita maajoukkuejalkapallon turnauksia.

vertical timeline